Potkunyrkkeilyliiton talvileiri Oulussa 21. - 22.2.

26.2.2009

Thomas Kristiansen ja Jani Kuismin treenin jälkeen.
Thomas Kristiansen ja Jani Kuismin treenin jälkeen.
Thomas Kristiansen opettaa hämäystä etujalalla.
Thomas Kristiansen opettaa hämäystä etujalalla.
Leiriläiset harjoittelevat potkuhyökkäyksiä.
Leiriläiset harjoittelevat potkuhyökkäyksiä.
Thomas Kristiansen selostaa tekniikkaa Johannes Honkaselle.
Thomas Kristiansen selostaa tekniikkaa Johannes Honkaselle.

Potkunyrkkeilyliiton ja Kickboxing Teamin perinteistä talvileiriä saapui tänä vuonna ohjaamaan huipputason norjalainen ottelija ja valmentaja Thomas Kristiansen Bergenin Champions Kickboxingista.

Thomas saavutti urallaan sekä amatöörien että ammattilaisten maailmanmestaruudet. - Ottelemisen hän aloitti vuonna 1990 ja uraa kesti 2000-luvun alkuvuosille. Tämän jälkeen hän teki vielä lyhyen comebackin, jonka jälkeen on keskittynyt valmentamiseen. > Katso Youtubesta Thomasin ottelu vuodelta 2006

 

Leirille oli saapunut noin viisikymmentä potkunyrkkeilijää paitsi Oulusta myös ainakin Jyväskylästä, Kokkolasta, Kemistä, Kuopiosta, Rovaniemeltä ja Äänekoskelta - olipa mukana yksi thainyrkkeilijäkin. Harjoitukset pidettiin Värtön liikuntahallin avarassa painisalissa. Viimeinen harjoitus tosin siirrettiin vielä hieman keskeneräiseen KBT Fight Centeriin, jossa osa leiriläisistä oli majoittuneenakin.

 

Thomas keskittyi opetuksessaan erityisesti rytminvaihtoihin, hämäyksiin, etäisyyden vaihteluun ja hyvän paikan pohjustamiseen voimakkaalle tekniikalle. Thomasin norjalainen tyyli poikkeaa selvästi suomalaisesta tavasta potkunyrkkeillä. Harjoituksissa käytiinkin läpi paljon pysäyttävää sivupotkua ja myös pyörähdyspotkua jalkapöydällä. Jo lämmitelyissä haettiin räjähtävyyttä ja rytmin vaihtamista mm. erilaisin jumppaliikkein, joita seurasivat samaa kehon osaa kuormittavat tekniikat ja varjopotkunyrkkeilyerin, joissa tempo vaihteli tasaisin väliajoin.

 

Lauantain ensimmäisissä harjoituksissa keskityttiin puolustukseen. Ajatuksena oli ennenkaikkea itseä vahvemman vastustajan pysäyttäminen. Tämä tehtiin torjuntaa seuraavilla yksittäisillä iskuilla tai lyhyillä kombinaatioilla. Harjoituksen lopussa opeteltuja asioita kokeiltiin tehtäväsparreissa. Toisissa treeneissä siirryttiin hyökkäystekniikoihin.

 

Useimmat hyökkäykset tehtiin pienen kädellä tai jalalla tehdyn hämäyksen jälkeen niin, että voimalyönti saatiin osumaan avopaikasta ja tätä jatkettiin usein potkulla. Myös etukäden työskentelyllä estettiin vastustajaa havaitsemasta tulevia hyökkäyksiä. Erikoisuutena käytiin läpi takakiertopotkua muistuttavaa pyörähdyspotkua, jossa osuma tapahtui jalkapöydällä. Potkun suorittaminen näytti tuottavan useimmille vaikeuksia, mutta Thomasin demonstroimana tehoa oli vähintäänkin riittävästi. Tämäkin treeni lopetettiin tehtäväsparreihin, joissa pyrittiin käyttämään hyväksi aiemmin harjoiteltuja tekniikoita. Tässä Thomas korosti, että haluaa laatua jokaiselta erältä. Sparrissa tulee aina olla ajatus ja keskittyminen mukana, jotta siitä on hyötyä.

 

Sunnuntaina jatkettiin hyökkäys- ja vastahyökkäystyöskentelyn harjoittelua. Tällä kertaa keskityttiin sekä vartaloiskuihin, että niihin vastaamiseen lähietäisyydeltä. Paljon haettiin myös hyökkäyksiä, joissa yläkoukulla horjutetaan vastustajaa ja nostetaan sen jälkeen kiertopotku päähän vastapalloon. Lopun tehtäväsparreissa keskityttiin erityisesti etäisyyden vaihteluun ja säätelyyn etukädellä.Osa sparrieristä otettiin hyvin lyhyinä, noin 40 sekunnin pätkinä, tarkoituksena nostaa tempoa ja saada nopeutta suorituksiin. Päivän viimeiset harjoitukset pidettiin KBT Fight Centerissä, josta puuttui vielä osa harjoitusmatoista. Leirin mittaan harjoittelijoiden määrä oli kuitenkin laskenut niin, että ahtaus ei muodostunut kohtuuttomaksi. Näissä harjoituksissa kerrattiin lauantain ensimmäisten treenien puolustusharjoitteita ja jonkin verran myös aiemmin käytyjä hyökkäyksiä. Näitäkin luonnollisesti koeteltiin tehtäväsparreissa.

 

Leirin lopuksi pidettiin pieni juttutuokio, jossa Thomas vastaili leiriläisten kyselyihin. Tässä yhteydessä Thomas avasi hieman enemmän sivupotkujen ja pyörähdyspotkun saloja. Hän korosti myös lenkkeilyn tärkeyttä kilpaharjoittelussa: ”30% tai jopa 40% potkunyrkkeilijän harjoittelusta pitäisi olla juoksemista”.  Hän kertoi myös omasta harjoittelustaan aktiiviaikonaan ja siitä kuinka pitkään ammattilaisotteluun valmistautuminen poikkeaa amatööriotteluista. Lopuksi Thomas korosti vielä omatoimisen lihashuollon ja oikean ruokailun merkitystä harjoittelukyvyn ylläpitämisessä.

 

Leirin aikana selvisi, että Thomas Kristiansen on valmentaja, jossa yhdistyvät hyvät opetustaidot, valtava teoreettinen tietämys, taktinen ajattelu ja erinomaiset tekniset taidot. Hänen opetuksessaan avainasioita ovat nopeus, monipuolisuus, etäisyyden hallitseminen ja yllättävyys. Myös hänen avoin persoonallisuutensa ja huumorinsa jätti leiriläisiin unohtumattoman vaikutelman.

 

Antti Sariola / Kickboxing Team