Sparrileiri Espoossa

26.8.2012

Leiriläisten yhteiskuva.
Leiriläisten yhteiskuva.
Matias Paulamäki (vas.) ja Lauri Suomela
Matias Paulamäki (vas.) ja Lauri Suomela

Nuorten MM-kisaedustajat valmistautuivat sparrileirillä Espoossa.

Slovakian Bratislavassa  8.-15.9. pidettäviin potkunyrkkeilyn nuorten MM-kisoihin valmistautuvat Espoon Kehähaiden Matias Paulamäki ja Kickboxing Teamin oululainen Lauri Suomela hioivat kisakuntoaan Espoossa pidetyllä sparrileirillä. Koska Paulamäki ottelee yläpotkuin ja Suomela K1-säännöin, hei eivät voi sparrata keskenään ja siksi paikalle olikin kutsuttu myös joukko muita ottelijoita. Paikalla olivat mm. aikuisten maajoukkue-edustajat Jukka Saarinen ja Jarkko Jussila sekä edellisiin nuorten MM-kisoihin osallistunut Niklas Wallin.

Paulamäen ja Suomelan haasteena valmistautumisessa on ollut sopivien sparrivastustajien puute kotisaleilla ja siksi leirillä keskityttiin vain sparraamiseen. Yhteensä kahden päivän aikana otettiin neljä sparrisessiota, joissa kussakin oli kuusi erää sparria jaettuna kahteen kolmen erän settiin joiden välillä oli pitkä palautumisjakso. Tavoitteena olikin enemmän erien laatu kuin mahdollisimman suuri määrä. Nyt MM-edustajilla on edessään vielä yksi kova harjoitusviikko ennen herkistelyjä ja itse kisoja.