SM-kisat 2015

27.4.2015

Lauri Suomela (vas) ja Jan Salminen semifinaaliottelun jälkeen
Lauri Suomela (vas) ja Jan Salminen semifinaaliottelun jälkeen
Daniel Forsberg (vas.) ja Olli Leppänen
Daniel Forsberg (vas.) ja Olli Leppänen
Vantaan iso joukkue menestyi hyvin
Vantaan iso joukkue menestyi hyvin
Tino Saarikangas toi nuorten SM-kultaa isäntäseuralle
Tino Saarikangas toi nuorten SM-kultaa isäntäseuralle

Potkunyrkkeilyn SM-kisat pidettiin Espoossa 25.-26.4.

Espoon Kehähaiden isännöimät SM-kisat keräsivät laajan osanoton yhteensä 19 eri seurasta ja erityisesti naisottelijoiden määrä oli ennätyksellinen. Myös nuorten sarjoissa oli kasvua edellisvuosista. Ottelijoita saapuikin useista seuroista jotka eivät ole aiemmin kilpailleet SM-tasolla ja nämä saavuttivat myös menestystä. Mestaruudet jakautuivat peräti 12 eri seuraan ja kisojen menestynein seura oli oululainen Kickboxing Team kolmella mestaruudella. Kokonaisuutena kisojen taso oli korkea.

 

Suomen mestarit 2015

N-48 kg Sanni Nurminen LKC
N-52 kg Hanna Raatesalmi VKK
N-56 kg Piia Haverinen VKK
N-60 kg Kaisa Leino TJJS
N-65 kg Virve Sinkkonen K-K
N-70 kg Petra Hämälä KBT
P-60 kg Tino Saarikangas EKH
P-67 kg Johannes Puranen PTBC
M-60 kg Korede Lawrence TSN
M-63,5 kg Henri Kurttila KBT
M-71 kg Lauri Suomela KBT
M-75 kg Simo Ukkonen KTBC
M-81 kg Daniel Forsberg RNC
M-91 kg Juha-Matti Runtti OKB
M+91 kg Pirkka Suksi W3R

 

 

Tulokset: (voittaja ensin)

Lauantai

1. N-48 kg Sanni Nurminen LKC vs. Johanna Lehtonen VKK, 2-1
2. N-65 kg Laressa van Emden LKC vs. Sinikka Roikonen SSKF, 3-0
3. N-65 kg Julia Laapotti TJJS vs. Marika Juvonen VKK, 2-1
4. M-63,5 kg Johannes Henriksson TJJS vs. Jani Kantoluoto LKK, 2-1
5. N-52 kg Hanna Raatesalmi VKK vs. Mirka Phetsangkhat CAF, 2-1
6. N-52 kg Anna-Kaisa Hokkanen K-K vs. Katariina Vesala GB, 3-0
7. N-56 kg Hanna-Riikka Hartikainen TJJS vs. Nita Makkonen PTBC, 3-0
8. N-60 kg Kaisa Leino TJJS vs. Viivi Kuorelahti VKK, 3-0
9. N-60 kg Wilma Railio GB vs. Henniina Hulkko LKC, 3-0
10. N-70 kg Petra Hämälä OKB vs. Lina Rosenstedt PTBC, 3-0
11. P-60 kg Tino Saarikangas EKH vs. Juuso Keinänen KBT, RSC 3
12. P-60 kg Kalle Suvanto KBT vs. Lennu Mäkeläinen FKS, 3-0
13. P-67 kg Iiro Nurmi VKK vs. Iiro Ihalainen LKK, 3-0
14. P-67 kg Johannes Puranen PTBC vs. Sebastian Yrjölä LKK, 3-0
15. M-71 kg Lauri Suomela KBT vs. Jan Salminen PTBC, 3-0
16. M-71 kg Joni Kurkimäki W3R vs. Jani Lehto LKBC, 3-0
17. M-91 kg Juha-Matti Runtti OKB vs. Tuomas Marjava GB, 3-0
18. N-48 kg Paula Kamula KBT vs. Saija Simpanen LKK, 3-0
19. N-48 kg Sanni Nurminen LKC vs. Susanna Heiskanen GB, AB 2
20. N-65 kg Kaisa Musikka VKK vs. Laressa van Emden LKC, 2-1
21. N-65 kg Virve Sinkkonen K-K vs. Julia Laapotti TJJS, 3-0
22. M-63,5 kg Joona Vauhkonen VKK vs. Johannes Henriksson TJJS, 3-0
23. M-63,5 kg Henri Kurttila KBT vs. Juha Tuomola KFC, 3-0

 

 

Sunnuntai

 

1. N-48 kg Sanni Nurminen LKC vs. Paula Kamula KBT, 3-0
2. N-52 kg Hanna Raatesalmi VKK vs. Anna-Kaisa Hokkanen K-K, 2-1
3. N-56 kg Piia Haverinen VKK vs. Hanna-Riikka Hartikainen TJJS, 3-0
4. N-60 kg Kaisa Leino TJJS vs. Wilma Railio GB, 3-0
5. N-65 kg Virve Sinkkonen K-K vs. Kaisa Musikka VKK, 3-0
6. N-70 kg Petra Hämälä KBT vs. Miriam Hänninen VKK, 2-1
7. P-60 kg Tino Saarikangas EKH vs. Kalle Suvanto KBT, 2-1
8. P-67 kg Johannes Puranen PTBC vs. Iiro Nurmi VKK, 2-1
9. M-60 kg Korede Lawrence TSN vs. Riku Mikkonen PTBC, 3-0
10. M-63,5 kg Henri Kurttila KBT vs. Joona Vauhkonen VKK, 3-0
11. M-71 kg Lauri Suomela KBT vs. Joni Kurkimäki W3R, KO 2
12. M-75 kg Simo Ukkonen KTBC vs. Otto Suonpää TJJS, KO 3
13. M-81 kg Daniel Forsberg RNC vs. Olli Leppänen GB, 3-0
14. M-91 kg Juha-Matti Runtti OKB vs. Antti Sariola KBT, 3-0
15. M+91 kg Pirkka Suksi W3R vs. Timo Lehtinen LKK, 3-0

 

Seurat:

CAF = Combat Academy of finland

GB = GB Gym

EKH = Espoon Kehähait

FKS = Forssan Karateseura Kan-Zen-Ryu

KBT = Kickboxing Team

KFC = Kuopio Fighter Club

K-K = Kushin-Kan

KTBC = Kotka Thaiboxing Club

LKBC = Lappeenrannan Kickboxing Club

LKC = Lahti Kickboxing Club

LKK = Lahden Kamppailulajikeskus

OKB = Oulun Kickboxing

PTBC = Porvoo Thaiboxing Club

RNC = RNC Sport Club

SSKF = Suomen Shaolin Kung-fu

TJJS = Turun Ju-jutsuseura

TNS = Tuusulan Nyrkkeilyseura

VKK = Vantaan Kamppailukeskus

W3R = Wasa 3 Roots