Suomen Potkunyrkkeilyliitto

« aihelistaan

Suomalaisottelijoiden julkisuuskuva


  • nimimerkki

    Kommenttia

    24.6.2013 klo 23:42
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Hei!

    Toisen aiemmin käydyn keskustelun yhteydessä Sariola pyyteli muilta apua tiedottamiseen. Ilmeisesti hänen vastuulleen se on kokonaan kaadettu. Täysin mahdoton urakka yhdelle miehelle oman työn ja kilpailemisen ohella tehtäväksi.

    Ánne Katas ottaa MM-matsin. Poikeuksellisesti hänen kilpauransa ja meriittinä löytyvät googlettamalla. Hän on nelikymppinen nainen, jolla on pitkä ja menestyksekäs ura takanaan. Mitä sitten? Vain potkunyrkkeilyliiton piirissä hänet tiedetään. Suuri yleisö ei tiedä hänestä yhtään mitä. Yhtä vähän suuri yleisö tuntee Jarkko Jussilaa tai Jukka Saarista. Se ottelevat MM-matseja ja muita isoa matseja, mutta kukaan ei tiedä niistä mitään tai tunne heitä ollenkaan. Saarinen ottaa Suomessa jonkun vausuksi jääneen mestaruusmatsin, joka jää täysin vapaaottelumatsien varjoon. On se aika kumma, että joku ottaa Suomessa potkunyrkkeilyn MM-matsin ja kukaan ei tiedä siitä yhtään mitään. Tai EM-matsin tai minkä lie. Ketä kiinnostaa? Ainoa uutinen, minkä suuren yleisön muistama julkinen juttu potkunyrkkeilystä kautta aikain on ehkä pieni artikkeli lehdessä siitä, että Jere Reinikainen sai aikanaan SLU:N jonkun pikku apurahan. Kukaan ei tiedä kuka on Jere Reinikainen, vaikka hänkin on lajin maailmanmestari.

    Yksi tekijä on se, että kamppailulajien isot nimet ovat niin ilmeettömiä. Anton Kuivasen UFC- reissua vähän mediassa seurattiin, mutta eihän hän kyllä verenhimoiselta kaverilta vaikuta kenenkään silmissä. Persoonallisuuksia ei ole missään kamppailulajissa. Kuka viitsii maksaa siitä, että he tulevat katsomaan vaisujen ihmisten vaisuja suorituksia. En tietenkään tällä tarkoita, että potkunyrkkeilijämme eivät olisi kovia kavereita. He eivät vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi karismaattisia. Tai voi olla, että ovatkin, mutta kuka sen tietää? Ei suurta yleisöä kiinnosta se meneekö joku asia teknisesti täysin oppikirjan vai ei. Suuri yleisö haluaa verta ja sirkushuveja, kuten muinaiset roomalaiset aikanaan. Lisää draamaa tarvitaan. Potkunyrkkeily on nyt vapaaottelun taustalla ja vapaaottelukin on hyytymässä lajina. Suuri yleisö ei ole potkunyrkkeilystä kuullut yhtään mitään ennenkään. Jos Anne Katas voittaa ja puolustaa titteliään Suomessa, niin kuka siitäkään matsista saa tietää mitään ja ketä se kiinnostaa?

    No, kaikkihan me tämän ongelman tiedämme ja tunnemme. Nyt sitten pitäisi tehdä asialle jotain. Turha selittää, että sama ongelma on kaikille pienillä lajeilla Suomessa. Se on vain selittelemistä. En tunne liiton budjettia ollenkaan. Minusta pitäisi liiton toimintoja karsia monesta kohdin ja sitten ne rahat pitäisi panostaa tiedotukseen ja markkinointiin. Ne rahat tulevat moninkerroin takaisin, jos tosissaan hommaan lähdetään. Kaikki ilmainen mainonta pitäisi aina käyttää hyväksi muutenkin. Paljon pystytään tekemään pienelläkin rahalla. Maunun ammattitaitoa ja kontakteja kannattaisi hyödyntää tapahtumien järjestämisessä enemmän. K-1 tyyliä pitäisi lähteä markkinoimaan japanilaisten tavoin.Siellä nyt fanitetaan mitä tahansa ja kuvia otetaan kaikesta koko ajan. Samaa meininkiä pitäisi kuitenkin saada tännekin. Ensin keksitään joukolla Katakselle joku rankka lempini ja sitten pyydetään Rantalaa vaihtamaan Kataksen kuva nettisivuille. Annelle pitää saada kunnon irvistys päällä. Nyt Anne näyttää kuvassa enemmän kiltiltä perheenäidiltä kuin potkunyrkkeilijältä, joka aikoo tyrmätä vastustajansa. No, ymmärsitte varmaankin pointtini.

    Potkunyrkkeily on hieno laji. Siksi sitä harrastetaan näinkin paljon, vaikka harva sitä tuntee ollenkaan. Minä en voi näille asioille itse tehdä mitään muuta kuin herättää niistä keskustelua. Ja anonyymiä sitten itse en saa muiden vihoja päälleni. Hyvä näin. Paljon hieno työtä tehdään sekä liitossa että seuroissa. Se vaan, että jos joku homma ei näytä kunnolla toimivan, niin ehkä olisi aika tehdä jotain jotain jo eri tavalla. Voitaisiin vaikka järjestää sellainen julkinen kilpailu liiton sivuilla, että parhaan mainosidean esittänyt voittaa vuodeksi ilmaisen lisenssin vakuutuksineen. Liitolla tämä pieni investointi oli paras investointi ikinä. Kuka sitä sanoo, että liitto ei voi olla innovatiivinen oman toimintansa kehittämisessä.

    *** MODE: Ketjun nimi vaihdettu. ***

  • nimimerkki

    Kommenttia

    25.6.2013 klo 11:39
    Moi!

    Pistäkää nyt hyvät ihmiset sitten kommenttia rohkeasti tulemaan! Jotta ette olisi taas hiljaa, niin kuin hautajaisissa. Ainoa vaan, että me olemme tällaisella meiningillä kohta kaikki oman lajimme hautajaisissa. Ketä tällainen energia kiinnostaa? Kunnon meininkiä peliin. Muutenhan suuri yleisö ajattelee loputtomiin, että potkunyrkkeily on joku laji, jossa tyhmät ihmiset takovat toisiaan kehässä vain vielä tyhmemmiksi. Suurta yleisöä pitää ajatella, koska sen joukossa se lajin tulevaisuus on.

    PS. Toivottavasti eiliset kirjoitusvirheeni eivät teitä liikaa haitanneet. Lähetä-painike on tällä sivulla liian lähellä teksti-ikkunaa, joten viesti pääsi karkuun. Asiat ratkaisevat.

  • nimimerkki

    Janne Attila

    26.6.2013 klo 14:33
    En rupeaisi arvostelemaan k.o. urheilijoita epäkarismaattisiksi, koska eivät sitä ole. Saavutukset puhukoot puolestaan. Sen sijaan olen kaivannut vastaavia iltoja joita oli joskus 1990 luvun lopulla ja 2000 luvun alussa Helsingin urheilutalolla ja Kisahallissa, jolloin Reima, Rantala ja Klockars ottelivat. Siellä oli tupa täynnä ja kurssit pullollaan sakkia. Se tosin on kyllä harmillista, että laji on lähes kokonaan pois valtamediasta, koska suomalaiset ovat kiikuttaneet viimeisten 15 vuoden aikana kiitettävästi arvokisa mitaleita Suomeen. Mun ehdotus on, että järjestäkää kovatasoisia ottelu iltoja uudestaan, samalla meiningillä kuin aikoinaan. Pääottelijana toimisi Jussila kuten Jomhod aikanaan ja esiottelijoina muut kv. kokemuksen omaavat taistelijat. Suomessa on hyvä taso lajilla ja uskon, että muutamien iltojen jälkeen laji lähtisi uuteen nousuun.

  • nimimerkki

    youtube ja sosiaalinen media

    26.6.2013 klo 17:58
    Karismaattisten keulakuvien esille tuominen hyvin toteutettun videomateriaalin kautta herättää nuorten kiinnostuksen. Youtuben ja sosiaalisen median kautta videomateriaalia jännittäväsä Bad ass- lajista ja sitä harrastavista athleeteista. Nykypäivänä laadukkaan videomateriaalin tuottaminen on puoli ilmaista.

  • nimimerkki

    Kommenttia

    26.6.2013 klo 20:51
    Moi!

    Teillä molemmilla oli hyviä kommentteja. Erityisesti juuri YT ja sosiaalinen media kannattaisi hyödyntää maksimaalisesti. Edullista ja näkyvää markkinointia. Eivät Suomen parhaat potkunyrkkeilijät ainakaan kovin paljon meteliä itsestään pidä, kun potkunyrkkeilypiirien ulkopuolella he ovat täysin tuntemattomia. Niin ottelijoina kuin ihmisinäkin. Kehätapahtumat ratkaisevat, mutta huono juttu, jos kukaan ei niistä tiedä mitään. Tai edes tiedä, että ottelutapahtuma järjestetään. Hyvä, että suomalaiset potkunyrkkeilijät menestyvät nyt erinomaisesti. Tämä menestys kannattaisi hyödyntää myös lajin näkyvyyden suhteen.

    Osaako kukaan selittää minulle, miksi potkunyrkkeilyliiton sivuilta ei löydy mitään tietoa siitä, että Jussila voitti äskettäin kevyen välisarjan MM-tittelin Papua Uusi-Guineassa. Minä en ainakaan ole löytänyt näiltä sivuilta vielä mitään aiheeseen liittyvää.

    Alla asiasta löytämäni linkit. Toisessa jutussa on Jussilan jatkoonkin liittyvään asiaa. FightSporttia harva lukee, mutta ehkä joku voisi sattumalta jo nähdä pienen artikkelin Ilta-Sanomissa. Eli tiedotusta on, mutta ei riittävästi. Ehkä liiton hallitus voisi ottaa vielä joukkoonsa yhden ylimääräisen jäsenen, joka auttaisi Sariolaa selviämään hänen kohtuuttomasta urakastaan.

    http://www.iltasanomat.fi/nyrkkeily/art-1288570112953.html Julkaistu: 1.6.2013 14:49

    http://www.fightsport.fi/muut-lajit/suw-maailmanmestari-jussila-ottelee-tampereella 22/06/2013



  • nimimerkki

    Kommenttia

    26.6.2013 klo 21:03

  • nimimerkki

    Yhteistyötä

    28.6.2013 klo 22:22
    Suomessa kaikki kamppailulajit on aika marginaalisia, eikö olisi hyvä järjestää isompia tapahtumia yhteistyössä vaikka Thai nyrkkeilyn kanssa,?Molempia osapuolia varmasti tyydyttäisi otteleminen K1 säännöillä, ja voisihan siellä olla puhtaasti myös molempien lajien omilla säännöillä käytäviä otteluita.

  • nimimerkki

    En tunne ketään noista :)

    29.6.2013 klo 19:00
    Samoilla linjoilla, sellaiset karkelot pystyyn missä olisi Thaimatseja omilla säännöillä, KB omillaan ja sitten joku Mörkö (mallia Tony Halme) ottelemaan esim. K1 säännöillä
    (tai joku muu yleisöystävällinen ottelu, missä veri lentää ja ukkoa kaatuu)
    Tästä "ultimatematsista" hirveetä hypetystä nettiin ja lehtiin





  • nimimerkki

    Kommenttia

    29.6.2013 klo 23:13
    Moi!

    Taas tuli hyviä kommentteja. Vien keskustelua itse eteenpäin, koska sen itse aloitinkin. Edelleenkin kaipailen tietoja Jussilasta. En voi uskoa silmiäni, kun en löydä mitään tietoja näiltä sivuilta hänen tuoreeseen maailmanmestaruuteensa liittyen. Päivämäärät pitäisivät olla linkeissäni oikein. Jos eivät ole, niin sitten Instrumentarium kutsuu.

    Olen itsekin ihmetellyt usein sitä, että miksi suomalaiset thainyrkkeilijät eivät mahdu K1-sääntöjen sisään. Aina ollaan ottamassa jalasta kiinni, vaikka sovitaan K-1 säännöt. Monestihan maailmalla K-1 parhaat ammattilaiset ovat nimenomaan thainyrkkeilytaustaisia. Enemmän tai vähemmän. Yhteistyö thainyrkkeilijöiden kanssa olisi minusta vielä paljon hedelmällisempää kuin vapaaottelijoiden kanssa tehty yhteistyö. Vapaaottelu on lajina niin erilainen. Ehkä thainyrkkeilijät haluavat pitää ne ottelua edeltävät rituaalinsa ja musiikkinsa tai sitten on joku muu toisarvoinen selitys olla tekemättä yhteistyötä. Yleensähän on perinteisesti ollut joku naurettavan pieni henkilökemiajuttu näissä ongelmissa taustalla. Suomessa urheiluliitot eivät halua yleensäkään koskaan auttaa toinen toisiaan ja sitten kusevat samaan aikaan omille kintuilleen.

    Olisi tosi kova juttu, jos potkunyrkkeilyliiton toimesta järjestettäisiin kaikille kamppailu-urheilijoille avoin K-1 ottelutapahtuma suuren maailman tyyliin. Kunnon yhteistyökuviot ja kunnon markkinointi, niin takuuvarmaa on se, että isommatkin katsomot täyttyisivät. Ja ehkä liiton kassaankin jotain ekstraa sitten kertyisi. Jos ei muuten, niin ainakin kasvavien harrastajamäärien kautta.

  • nimimerkki

    Jussilan tittelistä ei ole tietoa

    1.7.2013 klo 14:41
    Siksi että SPNL on naimisissa WAKOn kanssa ja Jussila voitti WKF-liiton tittelin.

    Mielestäni tulisi:
    a) järjestää ammattilaisiltoja joissa voidaan aloittaa vaikka ihan suomalaisten välisillä otteluilla. Nykyinen amatöörisalikilpailu-malli on hyvä sellaisenaan omaan tarkoitukseensa mutta ei vedä ymmärrettävästi yleisöä (eikä välttämättä tarvitsekaan).

    b) liiton tulisi aktiivisesti tukea suomalaisten viemistä amatööri- ja ammattilaistasoilla ulkomaille ottelemaan (nyt en puhu rahasta vaan verkostoitumisesta ja markkinoinnista

    c) uusia liiton ilme ja parantaa viestintää / markkinointia:
    - ottelu / ottelija-tietokanta
    - liiton facebookissa voisi olla muutakin kuin Golden Gloryn ja K1:n ja MTV3Maxin ohjelmamainoksia - Katsokaa mallia esim: http://www.facebook.com/swedenkickbox
    - näin esimerkkinä SM-kisojen "tulospalvelu" laahasi pahasti jäljessä. Syy tähän oli (osittain) siinä että liiton tiedottaja oli itse ottelemassa, mutta tähän olisi varmasti löytynyt ei-otteleva avustaja hoitamaan esim. Facebookiin / Twitteriin.

  • nimimerkki

    Kommenttia

    1.7.2013 klo 21:58
    Moi!

    Kiitos tiedosta Jussilan osalta. Aika ihme juttu, että Jussila ottelee Wakon kisoissa jatkuvasti, mutta sitten hänen saavuttamastaan toisen liiton maailmanmestaruudesta ei saa edes puhua.

    Tämä on taas tätä liittopolitiikkaa. On se vaan kumma, että mikään ei koskaan muutu tältä osin. Olisi pienen lajin kannalta fiksua tehdä yhteistyötä kaikkien kamppailu-urheilun eri tahojen kanssa, mutta piiri on pieni ja se pyörii edelleen. Tärkeitä ihmisiä riittää sitten joka paikkaan. Taitaa toivomukseni kaikkien lajien yhteisistä K-1 otteluilloista kuulua sekin taas kuuroille korville.

  • nimimerkki

    Jussilan tittelistä ei ole tietoa

    1.7.2013 klo 22:45
    Juurikin näin.

    Sen tarkemmin tietämättä millaiset klausaalit SPNL-WAKO jäsenyydessä on niin voin kuvitella että sielä (wakolla) otettas herneet molempiin sieraimiin jos Jussilasta olisi uutinen.

    Näin muuten vois liitto (hallitus) poistua mukavuus alueeltaan ja vähä tomuttaa vanhoja "näin on tehty ennenkin" tapojaan tai sitte jos ei kiinnosta niin..

    Toisaalta taas, Suomesta puuttuu koko pro-touhu potkunyrkkeilyn osalta (vrt. Nyrkkeilyliitto ja SAN). Uskon että (ottelijan taustalajista riippumaton) pro-K1- tai -LowKick-eventti ei jäisi ainakaan halukkaista ottelijoista kiinni.

  • nimimerkki

    vierailija

    2.7.2013 klo 23:12
    vuosituhannen vaihteen suuret harrastajamäärät johtuivat pelkästään Ally Mcbeal sarjasta. Oulussakin alkeiskursseille ilmoittautui yli 100, joista suurin osa oli naisia....

  • nimimerkki

    yhteistyötä

    3.7.2013 klo 11:10
    Luulisi tuollaisen K1 tapahtuman kuitenkin onnistuvan, koska aika monessa isommassa seurassa harjoitellaan molempia lajeja (tb/kb) ja oletettavasti on harrastajia jotka hyödyntävät molempia harjoituksia, eli luulisi innokkaita ottelijoita löytyvän.
    Tässähän olisi hieman samaa kuin joskus vaparin alkuaikoina että selvitetään lajien paremmuus, ainakin pystyottelun osalta, voisihan karkeloihin halutessaan osallistua myös vapari puolelta koska sielläkin koi. alueella varmasti osaamista olisi.
    Yksi ongelma on varmastikkin ottelijoiden vakuutukset, tai näin itse oletan kun en paremmin tiedä tästä asiasta.

  • Antti Sariola

    7.7.2013 klo 22:09
    Tässä menee hiukan nyt liiton ja promoottorien tehtävät sekaisin. Potkunyrkkeilyliitto ei järjestä (eikä sillä ole resursseja järjestää) mitään ammattilaisiltoja. Ei sellaisia järjestä myöskään esimerkiksi Vapaaotteluliitto tai Thainyrkkeilyliittokaan vaan niitä järjestävät seurat/promoottorit. Liitto on kyllä tukenut tapahtumien järjestämistä esim. ostamalla mainostilaa televisioiduista kamppailutapahtumista, joissa on ollut potkunyrkkeilyotteluita.

    Siitä olen samaa mieltä, että ammattilaisottelut toisivat lajille lisää näkyvyyttä ja houkuttelevuutta. Ongelma on siinä että kukaan ei järjestä niitä kun muutkaan eivät järjestä. Esim. vapaaottelussa on taas tilanne se että kun naapuriseura järjestää niin omankin seuran pitää järjestää. Tätä henkeä kaivattaisiin lisää. Hommaa voisi aloitella vaikkapa ravintolatapahtumista. Sille ei varmasti ole mitään estettä, jos joku päälajinaan thainyrkkeilyä tai vapaaottelua harjoitteleva ottelija osallistuu kisoihin.

    Aiemmin oli ehdotuksia että liiton rahoja pitäisi suunnata enemmän markkinointiin. Mitä tällä varsinaisesti tarkoitetaan? Jos nyt ajatellaan että olisi vaikka muutama tuhat euroa käytettäväksi markkinointiin, niin miten se pitäisi käyttää?

  • nimimerkki

    Kommenttia

    8.7.2013 klo 13:46
    Moi, Andy!

    Jos oikein ymmärsin kommenttisi, niin olet sitä mieltä, että seurojen ja promoottorien pitäisi paljon aktivoitua kilpailujen ja otteluiltojen järjestämisen suhteen. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Voivatko liiton alaiset seurat järjestää otteluiltoja vapaasti toisten lajien seurojen ja liittojen kanssa? Eli, jos intoa eri lajien yhteisille K-1 ottelutapahtumille löytyisi, niin mitään byrokraattista estettä ei potkunyrkkeilyliiton puolesta siis niiden järjestämiselle olisi?

    Kuten aiemmin sanoin, niin en tunne liiton budjettia. Ajattelin, että lajin ja liiton näkyvyyden lisääminen olisi ehdottomasti tarpeen. Ja vielä erityisesti juuri nyt, kun hyvää menestystäkin on taas tullut. Onhan se totta, että kehän tapahtumat ratkaisevat, mutta suuri yleisö kaipaa enemmän showta sen oheen. Lajeja on pilvin pimein kilpailemaan katsojista ja harrastajista. Siksi näkyvyys kaikissa medioissa on niin tärkeää. Minusta YT ja muu sosiaalinen media on hyvä idea, koska se on tehokasta ja edullista mainontaa.

    Katselin tässä jokin aikaa sitten Anton Kuivasen haastattelun 7.2.2012 Ykkösen aamu-tv:ssä (http://www.youtube.com/watch?v=jrsq6gZsbvY). Vähän kilttihän Anton on vapaaottelijaksi, mutta hyvä ja rehti kaveri kaikin puolin. Ehkä hänen haastattelunsa olikin suurelle yleisölle hyvä juuri Antonin luonteen takia. Yleensähän suuri yleisö ajattelee, että vapaaottelijat ovat rumia kukkakaalikorvaisia mörököllejä, jotka ovat luonteeltaan verenhimoisia ja raakoja. Potkunyrkkeilijöitä pitäisi saada telkkariin ja muualle sosiaalisiin medioihin. Anne Katas voisi olla lajille hyvää mainosta, koska hän on nainen. Tosin liian kiltin oloisena ja näköisenä hän ei ehkä kuitenkaan herätä fanejaan. Eva Wahlström on minusta hyvin karismaattinen ja hänhän on yleensä aina iloinen. Joten karismaattinen voi totta kai olla ilmankin rumaa irvistystä. Pääasia on se, että herättää ihmisissä tunteita, eikä ole ihmisenä olemattoman oloinen. Ihmisen suuruus ei suuren yleisön silmissä tule siitä, että hän vetää kehässä vastustajaansa turpaan. Päinvastoin kuin monet kamppailu-urheilijat luulevat. Karismaattisia ihmisiä Suomessa seurataan paljon juuri siksi, että ne ovat meillä niin harvassa.

    Kukaan ei tunne Anne Katasta, Jarkko Jussilaa tai Jukka Saarista. Miksi? Kuka heitä voisi koskaan fanittaa, kun kukaan ei heitä yhtään tunne? Edesmennyt Tony Halme osasi showbusineksen entisenä ammattipainijana. Monet, jotka eivät nyrkkeilyä edes seuranneet menivät katsomaan hänen "nyrkkeilyotteluitaan". Myös Amin Asikaisen surullisenkuuluisaa uraa seurattiin paljon mediassa. Montako kertaa Tony Halme ja Amin Asikainen olivat telkkarissa? Jatkuvasti. Milloin siis näemme myös parhaat potkunyrkkeilijämme mainostamassa matsejaan tv:ssä?

  • Antti Sariola

    12.7.2013 klo 12:00
    Ei kai tuossa mitään ongelmaa pitäisi olla. Meilläkin oli Oulussa Oulu Fight 3 viime syksynä ja siinä oli nyrkkeilyä, vapaaottelua ja potkunyrkkeilyä. Päävastuun järjestelystä kantoi Oulun Nyrkkeilyseura ja KBT hoiti potkunyrkkeily- ja vapaaottelupuolta. Ja Fight Festivalissahan on iät ja ajat ollut sekaisin potkunyrkkeilyä, thainyrkkeilyä ja vapaaottelua.

    Sillä jos joku ottelija on joskus käynyt muun lajin kuin potkunyrkkeilyn harjoituksissa ei toki ole mitään merkitystä sen kannalta, jos hän haluaa otella K1-säännöin tai vaikka kilpailla musiikkikatassa. :D Lisenssi pitää tietysti olla SPNL:n kisoissa, mutta se tuskin tuottaa ongelmia, etenkin jos henkilöllä on jo muu tapaturmavakuutus, joka kattaa kilpailut.

  • nimimerkki

    Kommenttia

    31.7.2013 klo 07:19
    Moi!

    Hieno juttu tuo Jussilan WAKO-PRO MM-matsi. Jussilan ottelutyylin tuntien iskuja ei säästellä siinä matsissa varmasti puolin eikä toisin. Kun kerran vastustajakin on ilmeisesti kovanyrkkinen ja vauhdikas.

    Ehkä Figt Festival ei ole kuitenkaan paras paikka sen ottelun järjestämiseen. Kehässä oteltavat vapaaottelumatsit eivät ainakaan minun mielestäni ole yleensä kovinkaan kiinnostavia. Muutenkin potkunyrkkeily ja vapaaottelu sopivat minun mielestäni aika huonosti samaan otteluiltaan. Ne ovat lajeina niin erilaisia. Vähän sama fiilis tulisi monelle varmasti silloin, jos vaikka Heleniuksen nyrkkeilymatsin yhteydessä oteltaisiin nyrkkeilykehässä sumopainin MM-matsi.

    Eli olisi minusta ollut ilman muuta Jussilan MM-matsin arvoista se, että sen ympärille olisi kasattu kovan tason potkunyrkkeilyilta. Saariselle olisi vaihteeksi voitu siihen iltaan hankkia joku sellainen vastustaja, jolla on edes potkunyrkkeilyn perusasiat hallussa. Monta kertaa on hänelle jo jostain kummallisesta syystä tuotu maailmalta todella huonoja vastustajia. Minusta Saarisen kannattaisi seuraavaksi haastaa vaikka Alexey Tokarev. He molemmathan ovat vuoden 2009 WAKO maailmanmestareita.

    Sitten vaan Jussila ja Saarinen esille kaikissa medioissa niin laajassa mitassa, että kaikki suomalaiset heidät sen jälkeen kaupungilla naamasta tunnistavat. Molemmille omat fanikerhot ja Facebook-sivut, niin eiköhän se sitten siitä. MM-matsit ovat Suomessa sen verran harvinaista herkkua, että ne kannattaa potkunyrkkeilyliiton hyödyntää lajin näkyvyyden osalta aina maksimaalisesti.

    Heittelen tässä taas vain ideoitani ilmoille. Eli katsotaan nyt sitten ajan kanssa millaisen kattauksen Maunu meille 5.10 tarjoaa.

    PS. Löysin monen mutkan kautta sattumalta You Tubesta sen Saarisen Suomessa otellun MM-matsin sitä kovaiskuista italialaista vastaan. Se matsi olikin todella viihdyttävä. Harmi, että se ottelu oteltiin julkisuudelta täysin pimennossa.

  • nimimerkki

    Kommentti kommenttiin

    31.7.2013 klo 15:36
    http://www.fightsport.fi/mma/fight-festival-32-tuloksia-ja-tunnelmia

    Fight Festival 32 13.10.2012
    Jukka Saarinen vs. Antonio Sousa, Sousa TKO, 7. erä 0.02."

    Käsittääkseni ottelu ei ollut huono ja vastustajalla oli hyvinkin perusasiat hallinnassa. Heittopusseja ei Saarisellekaan ole tarjoiltu kai enää vähään aikaan, myös Jussila joutuu kamppailemana jokaisesta FF-matsin voitosta raivokkaasti sillä vastustajat ovat olleet hyviä viime aikoina.

    Mitä tulee fanikerhoiluun, uusia tähtiä pitäisi pystyä jo hiljalleen leipoa jos vanhat ukot alkavat lähestyä eläkeikää, tuskin Saarisellekaan voidaan laskea enää kovin montaa ottelua tulevaksi, onhan hän raskaansarjan edustaja jo yli kymmenen kilpavuoden takaa, toki erittäin menestynyt sellainen!

  • nimimerkki

    Kommenttia

    31.7.2013 klo 19:06
    Tämä matsi oli juuri se julkisuudelta pimennossa oteltu hyvä MM-matsi, mitä tarkoitin. Jotkut muut Saarisen aiemmat vastustajat ovat olleet minusta luvattoman huonoja. Maailmasta löytyy Saarisellekin kunnon vastustajia varmasti tarpeeksi. Olisi kiva nähdä maailmanluokan vastustajien kanssa se, miten hyvä Saarinen todella on K-1 säännöillä oteltaessa.

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että uutta verta huipulle jo tarvitaan. Ei kulu varmaankaan kauaa siihen, kun Lauri Suomelakaan ei ole enää juniori-ikäinen Pretty Boy. Toivottavasti Pretty Boy ei kuitenkaan matkan varrella muutu vastaanotettujen osumien seurauksena Ugly Boy:ksi. Vähän lyönteihin lisää tehoja, niin hän voi olla vaikka se seuraava suomalainen potkunyrkkeilyn maailmanmestari.

  • nimimerkki

    Kommenttia

    31.7.2013 klo 19:31
    Ai, niin. Suosakin oli portugalilainen. Ei italialainen. Saarisen matseista tiedon saaminen voisi olla helpompaakin. Kaikki isot matsit pitäisi ilman muuta löytyä YT:sta suoraan nimellä hakemalla. Miksi Saarinen ottaa niin monta matsia juuri portugalilaisia vastustajia vastaan? Kai siksi, että Portugalissa ei tekninen taitotaso ottelijoilla ole kovin korkea. Se yksi lihava saksalainen kuuluu myös tähän samaan kastiin. Ja muiden muassa myös ranskalainen Jeremy Damon (https://www.youtube.com/watch?v=68yuo50aU_I) Sillä yhdellä pitkällä tummaihoisella vastustajalla, joka taisi olla myös portugalilainen, kävi Saarisen kanssa samoin kuin Damonilla. Eli etummaisen käden suojaus tippui luvattoman helposti ja totaalisesti. Eli onhan näitä. Eli Tokarev Saarisen kanssa kehiin ja K-1 säännöillä!

  • nimimerkki

    Kommenttia

    19.8.2013 klo 13:51
    Onnittelut Annelle hyvästä matsista. Olisi kiva kuulla hänen kommenttejaan ja nähdä kyseinen matsi. Eli You Tube laulamaan.

  • Antti Sariola

    26.2.2014 klo 21:40
    Askel oikeaan suuntaan. Camilla Vikstenin fanisivu: https://www.facebook.com/kbcamillaviksten

  • nimimerkki

    Kommenttia

    26.2.2014 klo 23:32
    Hieno juttu. Fanitetaan joukolla. Milloin J. Jussila avaa omat fanisivunsa? Hän voisi myös pistää sinne vaikka hyviä kuntovinkkejä meille häntä huomattavasti huonokuntoisemmille kickboxareille. Kiitos niistä hänelle jo etukäteen. Innolla odotellaan.

  • Antti Sariola

    4.3.2014 klo 17:49
    Hannen uusi FB-fanisivu: https://www.facebook.com/pages/Hanne-Lauslehto-os-M%C3%A4kinen/285917564898110?fref=ts

    Jarkollahan on hieman toisenlainen ratkaisu, eli hän on Facebookissa hyvin aktiivisesti omalla profiilillaan: https://www.facebook.com/jarkko.jussila1?fref=ts Kavereita on vaatimattomasti 4500kpl.

  • Antti Sariola

    4.4.2014 klo 23:05

  • Antti Sariola

    4.6.2014 klo 21:13
    Lauri Suomelan urheilijasivu: https://www.facebook.com/pages/Lauri-Suomela/1416696991949160

    Laurin tämä kausi meni vähän pilalle sairastelun takia (vain yksi ottelu), mutta nyt on saatu lääkitys kohdilleen ja Pretty Boy tähtää opiskelijoiden MM-kisoihin heinäkuussa.

  • nimimerkki

    Kommenttia

    4.6.2014 klo 21:32
    Paljon tsemppiä Pretty Boylle!

  • Antti Sariola

    22.12.2014 klo 00:31
    Tässä pitäisi nyt olla sitten kommenttimiehellekin riittävän ison ja ruman äijän fanisivut: https://www.facebook.com/pages/Pirkka-L%C3%A4ski-Suksi/378955122272222?

  • nimimerkki

    Kommenttia

    23.12.2014 klo 17:19
    Moi, Andy!

    Kiitos paljon. Todella hieno juttu. Tällaisia äijiä olen julkisuuteen kaivannutkin.

    Pirkalla on varmasti myös se yleisön hankkimiseksi tarvittava suunsoittotaitokin siellä Pohjanmaalla kohdillaan. Tasapuolisuuden nimissä liiton pitäisi Pirkalle hankkia sellainen pääsuoja, jossa on paljon hymynaamoja ja kauniita kukkia. Yleensähän ruma mies näyttää pääsuojan kanssa vielä entistäkin rumemmalta. Ilmankos kukaan ei Pirkan kanssa halua matsata, kun hän on jo niin pelottavan näköinenkin.

    Nuo muut ovatkin näyttäneet enemmän siltä kuin olisivat missikilpailuihin osallistumassa. Suomelakin on kuvissa vielä aika lailla lempinimensä veroinen. Potkunyrkkeilijän pitää aina myös näyttää potkunyrkkeilijältä ollakseen vakuuttava. Lisää massaa päälle, pari arpea naamaan ja pari tatuointia kroppaan, niin eiköhän se sitten siitä.

    Kuten varmasti monet jutuistani syksyllä huomasivatkin, niin ylikunto on todella **ttumainen juttu. Oma kunto ei koskaan nouse treenaamalla, vaan levossa sen jälkeen. Lepo tekee aina todella hyvää myös sille kadonneelle rentoudelle, vammoista puhumattakaan. Meidän kaikkien olisi se riittävä lepo aina hyvä muistaa.

    Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille toivottaen.

  • nimimerkki

    Kommenttia

    23.12.2014 klo 17:40
    PS. Tuo Pohjoismaiden yhteistyön lisääminen ja PM-kisat ovat loistojuttu. Miksi tahkota yksin, kun kavereitakin aina löytyy.

  • nimimerkki

    Lepa/ KBT

    31.12.2014 klo 21:58
    No heitän vaan tohon arpinaamaisuuteen: Hyvien kasvot pysyvät kunnossa - huonojen ei!
    Anna nyt kommenttia vaan niitä oikeita ideoita siihen järjestämiseen seuroille ja mites sponssoreita saa??
    Muutaman illan järjestäjänä voin sanoa ettei se ihan helppoa ole!
    Sulla nimimerkin takaa on helppo heittää vaik mitä ideaa ;).
    Show on tärkeää, TEOT kuitenkin ratkaisevat sekä urheilijalla että valmentajalla.
    Ne teot tukevat urheilijan menestystä tähtiin ja luovat oikeanlaisen itseluottamuksen ( lue vaikka turvallisen), harva suomalainen on rääväsuinen tai viitsii olla sitä. Urheilijan on oltava oma itsensä ja silloin tietää mitä tekee ja lupaa (ennenkaikkia itselleen). Markkinointi on tärkeää ja auttaa urheilijaa, mutta se ei ole urheilijan oma tehtävä eikä myöskään liiton.

  • nimimerkki

    Kommenttia

    1.1.2015 klo 04:58
    Moi, Lepa!

    Hyviä pointteja ja hyvää asiaa. Sinulla on pitkä ja menestyksekäs ura potkunyrkkeilyn parissa. Kaikissa mahdollisissa tehtävissä toimineena. Ja itse myös ottelijana. Tiedät varmasti hyvin mistä puhut.

    Välillä tässä heitetään juttua totisemmin ja välillä vähemmän totisemmin. Syksyllä meni minulla vähän liiankin totiseksi ja sammakoitakin tuli kirjoiteltua. Pahoittelut vielä niistä. No, välillä suksi lipsuu meillä kaikilla.

    Kun samurait etsivät aikanaan taistelijoita, niin he eivät halunneet ottaa sitä jolla oli paljon arpia, vaan sen joka ne arvet oli tehnyt. Chuck Norris sanoi Texas Rangerina koulukiusatulle pojallle, että se jolla ei ole arpia ei ole koskaan tosissaan taistellut minkään asian puolesta. Itse uskon tähän jälkimmäiseen.

    Minun ehdoton K-1 suosikkiottelijani on Badr Hari. Hän on kehässä tehnyt aivan uskomattomia juttuja maailman parhaita ottelijoita vastaan. Hän on kyllä todella murhaava kaveri tälläkin hetkellä. No, hänen siviilielämänsä on ollut mitä on ollut, eikä hänen lempinimensä syyttä suotta ole Bad Boy. Hollannissa kaikki seuraavat Badr Harin edesottamuksia. Niin kehässä kuin kehän ulkopuolella. Minulla on yksi hollantilainen kaveri, joka ei lajia itse edes harrasta, mutta silti hän on todella innokas Badr Hari-fani.

    Mikä innostaa ihmisiä ja mikä ei? Mikä myy ja mikä ei? Se, mikä myy tuo aina lisää niitä resursseja. Niin liitolle kuin yksittäisille urheilijoillekin. Kyllähän niitä imagoita voidaan aina rakentaa myös keinotekoisestikin sellaisille ottelijoille, jotka eivät niin karismaattisia muuten olisikaan. K-1 on huima mahdollisuus kaikille lajin parissa toimijoille ja kaikille kamppailulajeille. Olen tämän monta kertaa jo omana mielipiteenäni sanonutkin. On ollut koko ajan sellainen fiilis, että kuviot ovat liiton parissa jämähtäneet täysin paikalleen jo kauan aikaa sitten. Jos sinä olisit itse nyt vaikka 10 tai 15 vuotta kokonaan lajin parista pois. Sitten, kun lajin pariin tulisit taas takaisin, niin varmaan sinäkin ihmettelisit silloin sitä, että kun mikään ei ole muuttunut mitenkään tänä pitkänä aikana.

    Innostuin tästä keskustelupalstasta aikanaan, koska itse uskon suuresti avoimeen keskusteluun. Kun vielä tuo Andykin vaikuttaa fiksulta ja uusille ideoille avoimelta kaverilta. On totta, että nimimerkin takaa on helppo aina huudella. Toisaalta minä voin sanoa sellaisia asioita, mitä esimerkiksi sinä et virkasi puolesta voi sanoa. En kylläkään tiedä liiton asioista juuri mitään, enkä haluakaan tietää. Mutta eipä nämä nyt mitään vaikeasti tajuttavia asioita ole. Onhan näissä liiton kuvioissa selvästi ollut täysin sama kaava koko liiton historian ajan. Samaa kaavaa käytetään kaikissa lajiliitoissa lajin sisäisen valtapelin osalta. Kaikki rakenteet pitäisi kaikissa liitoissa tuulettaa kunnolla aina säännöllisin väliajoin. Jos samat ihmiset ovat aina vallassa, niin se ei koskaan ole lajin kehityksen kannalta hyväksi. Valta sokaisee ja saa ihmiset toimimaan häikäilemättömästi. Ei kukaan ole lajin kannalta korvaamaton, vaikka siltä voi usein vaikuttaakin. Moni mahdollisuus jää aina käyttämättä, kun rakenteet jämähtävät paikalleen. Miksi potkunyrkkeilyliitto aikanaan perustettiin?

    Yhteistyötä, uusia ideoita, avoimmuutta, luovuutta ja muuta sellaista ihmisiä innostavaa olisi hyvä saada lisää kuvioon. Tämä on vain minun oma mielipiteeni. Aika erikoista on kyllä se, että juuri kukaan lajin parissa toimija ei uskalla sanoa edes anonyyminä juuri mitään. Tätä olen suuresti aina ihmetellyt. Ei minunkaan juttujani ole sensuroitu tähän mennessä ollenkaan. Syksyllä tuli kyllä täysi hiljaisuus, mutta ymmärrettävistä syistä kylläkin. Toisaalta kaikenlaista supinaa kuulee jatkuvasti eri puolilta tai sitten vaietaan kaikesta katkerana. Suoraan sanoen minä en sellaista ymmärrä.

    Kyllähän sen kaikki hyvin tietävät, että kilpailujen järjestäminen on aina maailman yksinäisintä ja epäkiitollisinta hommaa. Ehkä siihenkin ongelmaan löytyisi jokin uusi luova ratkaisu. Seurat järjestäisivät ehkä kimpassa tai K-1 kisat järjestettäisin vaikka usean eri lajiliiton yhteistyönä. Varmaan monella muulla kickboxarilla on vielä paljon parempia uusia ideoita kuin minulla.

  • Antti Sariola

    30.6.2015 klo 16:48
    Joel "Jopo" Purasen FB-urheilijasivu: https://www.facebook.com/kbjoelpuranen

  • Antti Sariola

    31.7.2015 klo 22:11

  • Antti Sariola

    18.9.2015 klo 16:19
    Anna-Kaisa Hokkasen facebook-sivut: Hoksun uudet urheilijasivut: https://www.facebook.com/Anna-Kaisa-Hokkanen-424264821086676/

  • Antti Sariola

    14.12.2015 klo 20:09
    Akseli Sauraman urheilijasivut. Käy tykkäämässä ja tue nuorta urheilijaa! https://www.facebook.com/Akseli-Saurama-1629906327271945/

  • Antti Sariola

    22.1.2017 klo 20:13
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Suomalaisottelijoiden julkisuuskuva