Antidoping ja erivapaus

SUEK

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n tehtävänä on vahvistaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa eettisesti kestävää urheilukulttuuria. SUEK vastaa antidopingtoiminnan toimeenpanosta Suomessa.

Suomen antidopingsäännöstö

Suomen antidopingsäännöstö koskee koko suomalaista järjestäytynyttä urheilua. Säännöstö tuli voimaan 1.1.2015, ja se noudattaa WADAn Maailman antidopingsäännöstöä.

Suomen antidopingsäännöstön piiriin kuuluvat Suomessa rekisteröidyt urheilujärjestöt ja muut yhteisöt, jotka säännöissään tai SUEKin kanssa erikseen solmimallaan sopimuksella ovat sitoutuneet noudattamaan Suomen antidopingsäännöstöä ja edellä mainittujen tahojen jäsenet ja kilpailutoimintaan osallistuvat urheilijat sekä heidän tukihenkilönsä. Säännöstö mahdollistaa sen noudattamiseen sitoutettujen urheilijoiden testaamisen missä ja milloin tahansa.

Myös Suomen Potkunyrkkeilyliiton kilpailuissa on ollut ja tulee olemaan dopingtestejä. Tutustu Kielletyt lääkeaineet ja menetelmät urheilussa -ohjeisiin ja muista lääkärissä käydessäsi kertoa olevasi kilpaurheilija. Urheilija on aina itse vastuussa käyttämistään aineista, eikä tietämättömyys saa olla syy dopingrikkomukseen.

Suomen Potkunyrkkeilyliiton antidopingohjelma

Suomen Potkunyrkkeilyliiton laatiman antidopingohjelman löydät Materiaalipankista.

Erivapaus urheilijan lääkityksessä

Urheilijoilla voi olla sairauksia, joita on hoidettava lääkevalmisteilla tai toimenpiteillä. Mikäli urheilijan on sairautensa hoitamiseksi käytettävä WADAn Kiellettyjen aineiden ja menetelmien luettelossa olevaa ainetta tai menetelmää, hänelle voidaan myöntää erivapaus WADAn Kansainvälisen erivapausstandardin mukaisesti.

Erivapauden myöntämisen ehdot

Urheilijan tulee aina lääkärillä asioidessaan muistaa mainita kuuluvansa dopingvalvonnan piiriin. Tällöin lääkäri pystyy jo heti lääkitystä suunnitellessaan tarkistamaan yhdessä urheilijan kanssa Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa eli KAMU-lääkehausta (Suomesta saatavien resepti- ja itsehoitolääkevalmisteiden osalta) tai WADAn Kiellettyjen aineiden ja menetelmien luettelosta, ettei hoidoksi ajateltu lääke ole urheilussa kielletty. Jos kyseisen sairauden hoitoon ei ole olemassa urheilussa sallittua vaihtoehtoa tai muusta syystä kielletyn lääkkeen tai menetelmän käyttö on välttämätöntä urheilijan sairauden hoidossa, erivapausmenettely voi tehdä mahdolliseksi kielletyn hoitomuodon käytön.

Erivapaus voidaan myöntää mille tahansa WADAn Kiellettyjen aineiden ja menetelmien luettelossa mainitulle hoitomuodolle, mikäli jokainen seuraavista ehdoista täyttyy:

  • Urheilijalla on diagnosoitu sairaus, jota on hoidettava kielletyllä aineella tai menetelmällä.
  • Aineen käyttö lääkkeenä ei paranna urheilijan suoritusta merkittävästi urheilijan tavanomaiseen terveydentilaan verrattuna.
  • Kielletyn aineen tai kielletyn menetelmän käytölle ei ole muuta perusteltua lääkinnällistä hoitovaihtoehtoa.
  • Kyseisen aineen tai menetelmän käytön syy ei ole seurausta aiemmasta jonkin aineen tai menetelmän käytöstä (ilman erivapautta), jonka käyttö on tuolloin ollut kielletty.

Näin haet erivapautta

Potkunyrkkeily ei lajina kuulu SUEKin lajikohtaisen tasomäärittelyn piiriin, joten potkunyrkkeilijöiden ei tarvitse hakea erivapautta etukäteen. Mahdollisen dopingtestin jälkeen heidän tulee kuitenkin hakea erivapautta takautuvasti sen osoittamiseksi, että kiellettyjen aineiden tai menetelmien käytölle on ollut erivapauden myöntämiseksi edellytetyt lääketieteelliset perusteet.

Hakuprosessi riippuu urheilijan tasosta, ja menettelytapoja on tasoihin liittyen kaksi. Ks. WAKO:n tasojen määrittelyt alla.

Tasojen määrittelmät

Kansainvälisen tason urheilija

  • Urheilija, joka on kansallisen lajiliiton tunnustama kansallinen mestari kyseisenä ja sitä seuraavana vuotena.
  • Urheilija, joka on kilpaillut WAKO World Cupissa tai WAKO-kalenterin määritelmässä A/B-luokan tapahtumassa viimeisen kahden vuoden aikana.

Kansainvälisen tason urheilijat hakevat erivapauden suoraan WAKO IF:stä alla olevaa hakulomaketta käyttäen.

Kansallisen tason urheilija

Rekisteröity kilpailija, joka osallistuu tai on osallistunut paikallisiin ja alueellisiin tapahtumiin omassa maassaan viimeisen kahden vuoden aikana.Kansallisen tason urheilijat hakevat erivapautta SUEKilta.  WAKO tunnustaa automaattisesti SUEKin myöntämän erivapauden.

Etenemisohjeet erivapauden hakemiseen SUEKilta

  • Tarkista KAMU-lääkehausta onko hoidoksi ajateltu lääke kielletty vai sallittu.
  • Tulosta SUEKin erivapaushakemuslomake. Täytä hakemuslomake mielellään englanniksi yhdessä hoitavan lääkärisi kanssa. Sekä lääkärin että urheilijan ja tarvittaessa urheilijan huoltajan tulee allekirjoittaa hakemuslomake.
  • Liitä hakemukseen diagnoosin vahvistavat potilasasiakirjat, sisältäen koko sairaushistorian,  tulokset ja kuvat tehdyistä lääketieteellisistä tutkimuksista, lääketieteelliset perusteet, miksi hoitomuoto on välttämätön,  lääketieteelliset perusteet, miksi kiellettyä lääkitystä tai hoitomuotoa ei voida korvata urheilussa sallituilla vaihtoehdoilla.

Ennen hakemuksen lähettämistä ota itsellesi kopio hakemuksesta ja sen liitteistä.

Lähetä hakemus liitteineen SUEKille:

  • postitse: Valimotie 10, 00380 Helsinki tai
  • sähköpostilla, mikäli koet turvalliseksi tavaksi toimittaa terveystietoja: erivapaus@suek.fi

Erkka-erivapauskone

Erkka-erivapauskonetta voi käyttää apuna sen selvittämisessä, tuleeko urheilijan hakea erivapaudet etukäteen vai takautuvasti. Erivapauskone auttaa myös selvittämään, tuleeko erivapautta hakea SUEKilta vai kansainväliseltä lajiliitolta.