Järvenpään Kehäkarhut isännöi 27.4.2019 Liikuntakeskus Piiroisella Järvenpäässä TOPTEN Junnu Cupin. Tapahtumakonsepti oli uudenlainen, sillä ensimmäistä kertaa Suomen potkunyrkkeilyn historiassa ottelijat rajattiin vain 7-18-vuotiaisiin ja kaikki ottelut käytiin kevytkontaktiotteluina tatamilla. Kilpailut osoittivat, että tämän tyyppiselle tapahtumalle oli tilausta, sillä kilpailuihin osallistui 60 junnua 10 eri seurasta.
Kisat kilpailtiin reilulla ja hyvällä hengellä ja lähes jokainen kilpailija pääsi ottamaan enemmän kuin yhden ottelun. Yleisesti kisat tarjosivat junioreille loistavaa kilpakokemusta ilman pelkoa kovasta kontaktista. Kuitenkin, tämänkaltaiset kilpailut varmasti ovat omiaan myös valmistamaan nuoria tuleviin kehäotteluihin, mikäli kiinnostusta löytyy myöhemmin myös täyskontaktiottelumuotoihin.
7-9-vuotiaiden ottelut käytiin Point Fight-säännöillä, joiden mukaan tuomari keskeyttää ottelun aina pisteosuman jälkeen. Nämä säännöt toimivat kilpailuiden nuorimmille täydellisesti: ottelut pysyivät maltillisina ja osumahakuisina sekä ennen kaikkea turvallisina. Muut ottelut 10 ikävuodesta ylöspäin käytiin Kick Light- ja Light Contact-säännöillä.
TOPTEN Junnu Cupin suurmenestys varmisti, että samankaltaisia kilpailuja tullaan käymään lähiaikoina Suomessa useita. Kisat järjestäneen Järvenpään Kehäkarhut ry:n valmentajana sekä Suomen Potkunyrkkeilyliiton koulutusvaliokunnan puheenjohtajana toimivan Petri Surakan mukaan jo tulevalle syksylle on sovittu kaksi Junnu Cup – turnausta ja sama meno tulisi jatkumaan myös vuonna 2020. ”Toivotamme kaikki seurat lämpimästi tervetulleiksi mukaan kehittämään suomalaisen junioripotkunyrkkeilyn uutta alkua. Muutos on alkanut ja sitä ei voi pysäyttää.”
TOPTEN Junnu Cup I 27.4.2019 sarjojen sijoitukset
Point Fighting tytöt 7-9v avoin sarja
1. Minka Kaipomäki, Nokian Kamppailu-urheilijat
2. Benjamin Blamqvist, Järvenpään Kehäkarhut
3. Voitto Koivusara, Järvenpään Kehäkarhut
Light Contact tytöt 16-18v -55kg
1. Maija Lehtomäki, NHB Iisalmi
2. Jemina Laine, Nokian Kamppailu-urheilijat
Light Contact tytöt 16-18v +70kg
1. Henna Puolakanaho, Järvenpään Kehäkarhut
2. Suvi Halonen, NHB Iisalmi
Light Contact pojat 16-18v -57kg
1. Tatu Maunu, Espoon Kehähait
2. Tomi Piippo, NHB Iisalmi
Kick Light tytöt 10-12v -47kg
1. Luka Kaipomäki, Nokian Kamppailu-urheilijat
2. Alina Häiväläinen, Kurikan Ryhti
Kick Light tytöt 10-12v +47kg
1. Iida Suvanto, MMA Imatra
2. Maya Jalomäki, Tuusula Fighter Club
Kick Light pojat 10-12v -32kg
1. Veeti Peltoniemi, Järvenpään Kehäkarhut
2. Robertino Salojensaari, Kurikan Ryhti
Kick Light pojat 10-12v -47kg
1. Emil Ketola, MMA Imatra
2. Rasmus Rintee, MMA Imatra
3. Aleksanteri Hanski, MMA Imatra
Kick Light pojat 10-12v +47kg
1. Joni Saastamoinen, Järvenpään Kehäkarhut
2. Simo Tähtinen, Järvenpään Kehäkarhut
3. Arttu Luomi, Järvenpään Kehäkarhut
3. Viljami Evikoski, Nokian Kamppailu-urheilijat
Kick Light tytöt 13-15v -55kg
1. Siiri Halonen, Jigotai
2. Verena Kiimalainen, NHB Iisalmi
Kick Light tytöt 13-15v +65kg
1. Laura Löppönen, Kurikan Ryhti
2. Henna Ollikainen, NHB Iisalmi
3. Viivi Vuorinen, Kurikan Ryhti
Kick Light pojat 13-15v -42kg
1. Emil Ketola, MMA Imatra
2. Aleksanteri Hanski, MMA Imatra
3. Miska Keskinen, Kurikan Ryhti
Kick Light pojat 13-15v -52kg
1. Lari Salonen, Tuusula Fighter Club
2. Pavel Podkovin, MMA Imatra
Kick Light pojat 13-15v -63kg
1. Artur Viotti, Järvenpään Kehäkarhut
2. Karl Erlich, Jigotai
3. Otso Siven, Tuusula Fighter Club
Kick Light pojat 13-15v +69kg
1. Juho Suvanto, MMA Imatra
2. Max Salmi, Järvenpään Kehäkarhut
3. Lauri Ranta, MMA Imatra
Kick Light pojat 16-18v -57kg
1. Tatu Maunu, Espoon Kehähait
2. Tomi Piippo, NHB Iisalmi
Kick Light pojat 16-18v -69kg
1. Leevi Ulvinen, Kickboxing Team Oulu
2. Valtteri Kivistö, MMA Imatra
3. Veeeti Maksimainen, MMA Imatra
Kick Light pojat 16-18v -79kg
1. Tuukka Iivari, Tuusula Fighter Club
2. Alexander Fieandt, Tuusula Fighter Club
3. Jimi Orava, MMA Imatra
Kick Light tytöt 16-18v -55kg
1. Nea Huttunen, NHB Iisalmi
2.Venla Luukkonen, NHB Iisalmi
3. Maija Lehtomäki, NHB Iisalmi
Kick Light tytöt 16-18v -60kg
1. Johanna Tolonen, NHB Iisalmi
2. Anni Nissinen, Jigotai
Kick Light tytöt 16-18v -65kg
1. Anna Henriksson, Espoon Kehähait
2. Suvi Halonen, NHB Iisalmi
Kick Light tytöt 16-18v +70kg
1. Sofia Peltonen, Kurikan Ryhti
2. Suvi Halonen, NHB Iisalmi
3. Henna Puolakanaho, Järvenpään Kehäkarhut
Kiitos järjestäneelle seuralle, osallistujille, yleisölle, tuomareille ja muille yhteistyökumppaneille upeista kilpailuista.