Saarikangas ja Rintanen sarjavoittoihin Unkarin World Cupissa

Suomalaiset ylsivät kahteen sarjavoittoon eilen päättyneessä potkunyrkkeilyn Unkarin World Cupissa. Kilpailuihin osallistui kaikkiaan seitsemän suomalaista. Suomalaisten suosituin ottelumuoto oli Full Contact.

Kehälajeissa kamppaili viisi suomalaista ja tatamilla kaksi suomalaista. Kehälajien suomalaisista kolme otteli junioreissa ja kaksi aikuisten sarjoissa.

Full Contactissa Espoon Kehähaiden Tino Saarikangas voitti kaksi ottelua ja vei miesten 67-kiloiset nimiinsä. Saarikankaan vastustajat ovat WAKO-rankigissa sijoilla 1 ja 2. Junioreissa NHB Iisalmen Kalle Ålander ja Espoon Kehähaiden Tatu Maunu esiintyivät lupaavasti, vaikka eivät voittoihin saakka vielä yltäneetkään.

K1-ottelumuodossa Jigotain Essi Honkonen voitti kolme kamppailua ja taipui 56-kiloisten finaalissa vain hajäänin viime vuoden EM-hopeamitalistille. GB Gymin Noora Al-Saffu voitti A-junioreiden 52-kiloisissa välieräottelunsa, mutta jäi finaalissa niukasti hopealle.

Unkarin Kiraly Teamia edustanut Antti Rintanen voitti miesten Light Contactin 79-kiloisten sarjan neljällä otteluvoitollaan ja sijoittui pronssille sarjaa ylempänä sekä Light Contactissa että Kick Lightissa. Rasbudon Rufus Kesti debytoi potkunyrkkeilyssä, mutta jäi vielä ilman avausvoittoaan.

TULOKSET:
Full Contact miehet -67 kg
Tino Saarikangas, Espoon Kehähait – Kian Golpira, Saksa 2-1
Tino Saarikangas – Truls Mathisen 3-0
Tino voitti kultaa

Full Contact A-juniorit -71 kg
Jakob Walser, Liechenstein – Kalle Ålander, NHB Iisalmi 3-0
Kalle sijoittui hopealle

Full Contact B-juniorit -57 kg
Serhii Frunze, Ukraina – Tatu Maunu, Espoon Kehähait 3-0
Tatu sijoittui pronssille

K1 naiset -56 kg
Essi Honkonen, Jigotai – Raffaela Vent, Itävalta 2-1
Essi Honkonen – Jovana Milovanovic, Serbia 3-0
Essi Honkonen – Antonina Osetska, Ukraina 3-0
Michaela Kerlehová, Tsekki – Essi Honkonen 2-1
Essi sijoittui hopealle

K1 A-juniorit -52 kg
Noora Al-Saffu, GB Gym – Barbora Mayerová, Slovakia 2-1
Stasa Veic, Serbia – Noora Al-Saffu 3-0
Noora sijoittui hopealle

Light Contact -79 kg
Antti Rintanen, Kiraly Team Unkari – Marco Tosello, Italia 3-0
Antti Rintanen – Valentin Kassarniq, Itävalta 3-0
Antti Rintanen – András Virág, Unkari 3-0
Antti Rintanen – Brendan Kenny, Irlanti 3-0
Antti voitti kultaa

Light Contact -84 kg
Antti Rintanen – Kristian Benedetti, Kroatia WO
Luca Padoan, Italia – Antti Rintanen 2-1
Antti sijoittui pronssille

Kick Light miehet -79 kg
Antti Rintanen – Lukasz Puczynski, Puola 3-0
Emanuel Szmolek – Antti Rintanen, Unkari 3-0
Antin sijoitus 5.-8.

Kick Light -84 kg
Arkadiusz Lasek, Puola – Antti Rintanen 3-0
Antti sijoittui pronssille

Light Contact -69 kg
Denny Schmidt, Saksa – Rufus Kesti, Rasbudo 3-0
Rufuksen sijoitus 17

Light Contact -74 kg
Raj Chiripal, Englanti – Rufus Kesti 3-0

Point Fighting avoin sarja
Sergey Pletenev, Venäjä – Rufus Kesti 10-1
Rufuksen sijoitus 17