World Games lykkääntyy vuoteen 2022

Tokion olympialaisten siirtyminen tulevalta kesältä heinäkuuhun 2021 muuttaa myös World Gamesin aikataulua vuodella eteenpäin eli vuoteen 2022.

Yhdysvaltojen Birminghamissa järjestettävä 11. World Games -tapahtuma siirtyy suunnitellusta ajankohdasta 15.-21.7.2021 yhdellä vuodella eteenpäin. Uusi ajankohta on 7.-17.7.2022.

Syy muutokselle on koronaviruspandemian vuoksi heinäkuulle 2021 siirretyt Tokion kesäolympialaiset. Järjestävä taho ei katso järkeväksi, että World Games pidettäisiin olympialaisten kanssa samaan aikaan, muun muassa medianäkyvyyden kannalta.

World Games järjestetään olympialaisten tapaan neljän vuoden välein. Tapahtuman järjestää Kansainvälisen olympiakomitean tunnustama järjestö IWGA eli International World Games Association, jonka tarkoituksena on edistää pienempien lajien tunnettavuutta. WAKO on IWGA:n jäsenliitto.

Potkunyrkkeily oli ensimmäisen kerran mukana lajina World Gamesissa vuonna 2017 Puolassa ja laji on mukana myös seuraavassa World Gamesissa. Vuoden 2022 kisoissa ottelumuotona on Puolan-kisojen tapaan K1.

Lisätietoja > > >