SM-kilpailuissa nähtiin useampi paluu kultakantaan

Helsingin Herttoniemessä iskettiin 26.-27.3. SM-kilpailut. Järjestelyiden päävastuu oli GB Gymillä, jonka tiloissa kilpailut pidettiin.

Kilpailuviikonloppua varjostivat sairastumiset. Harvinaisen moni ottelija joutui perumaan osallistumisensa viime hetkillä sairastumisen takia. Jopa kokonaisia joukkueita jäi koronasairastumisten takia pois kisoista.
– Koronapandemian vaikutukset näkyivät etenkin juniorisarjoissa, joissa otteluita saatiin aikaiseksi vain yhdessä painoluokassa, harmittelee Suomen Potkunyrkkeilyliiton puheenjohtaja Petteri Maunu.

SM-kilpailuissa nähtiin kolme paluuta kultakantaan, kun takavuosien Suomen mestarit Korede LawrenceOskari Holmberg ja Noora Al-Saffu voittivat kultaa. Kisoissa todistettiin myös  laajamittaista nuorten ottelijoiden esiinmarssia, kun viime vuoden mestareista vain Virve Vanhakoski ja Aleksi Holmberg uusivat mestaruutensa. John Englund ja Jaakko Haanpää voittivat viime vuonna SM-kultaa nuorissa ja iskivät nyt hienosti kultaa ensimmäisissä aikuisten SM-kisoissaan.

Jaakko Haanpää palkittiin kilpailujen parhaana miesottelijana ja järjestävän seuran GB Gymin Noora Al-Saffu nimettiin parhaaksi naisottelijaksi.

Mitalitaulukko

Naiset K1-52
1 Al-Saffu Noora,  GB Gym
2 Närhi Elsa, Jigotai Kickboxing

Naiset K1-56
1 Holmberg Sanni, Vantaan Kamppailuklubi
2 Nurmi Sara, Espoon Kehähait
3 Joensuu Hanna,  Wasa 3 Roots Ry

Naiset K1-60
1 Valkeinen Oona, Gb Gym
2 Hakkinen Viivi, MMA Team 300
3 Karjalainen Marianna,  Jigotai Kickboxing
3 Horttanainen Iida,  MMA Team 300
5 Kuisma Kaisa,  Turun Ju-Jutsuseura
5 Rimpioja Elli,  KBT Kokkola Ry

Naiset K1-65
1 Nakkila Riia-Eerika,  Turun Ju-Jutsuseura
2 Haljala Matilda, MMA Team 300

Naiset K1-70
1 Vanhakoski Virve, Kushin-Kan
2 Eloranta Elli, Jigotai Kickboxing

Naiset K1-70+
1 Vainio Jennika, Combat Academy Of Finland
2 Hänninen Mirjam, Vantaan Kamppailuklubi
3 Helin Jenny,  Spartacore Fighters

A-juniorit naiset K1-65
1 Kytölä Nea, MMA Team 300
2 Vuorinen Viivi, Kurikan Ryhti
3 Mäntyniemi Vanessa,  Kurikan Ryhti
3 Rissanen Netta, Wasa 3 Roots Ry

Miehet FC-75
1 Haanpää Jaakko, Järvenpään Kehäkarhut
2 Hyvärinen Mikko, NHB Iisalmi
3 Ålander Kalle, NHB Iisalmi

Miehet K1-60
1 Korhonen Samuel, Combat Academy Of Finland
2 Sheikh Burhan, Crest – Professional Fighting Center

Miehet K1-63,5
1 Lawrence Korede, Spartacore Fighters
2 Lehtosaari Joni, Combat Academy Of Finland
3 Tikkanen Olli, Jigotai Kickboxing
3 Renfors Juuso, MMA Team 300

Miehet K1-67
1 Englund John, KBT Kokkola Ry
2 Kunushevci Shuajb, Crest – Professional Fighting Center

Miehet K1-71
1 Holmberg Oskari, Vantaan Kamppailuklubi
2 Bjärkskog Kristoffer, Helsingin Nyrkkeilytalli
3 Väisänen Ville, MMA Team 300
3 Garban Naser,  Combat Academy Of Finland

Miehet K1-75
1 Holmberg Aleksi,  Vantaan Kamppailuklubi
2 Sailio Mika,  Turun Ju-Jutsuseura
3 Peltonen Elmo, MMA Team 300

Miehet K1-81
1 Hintikka Niko, MMA Team 300
2 Ranto Marko, Sportfighters Jyväskylä

Tulokset

LA 26.3.

PUOLIVÄLIERÄT

K1 N-60 Viivi Häkkinen, MMA Team 300 vs Elli Rimpioja, Kickboxing Team Kokkola 3-0
K1 N-60 Oona Valkeinen, GB Gym vs Kaisa Kuisma, Turun Ju-jutsuseura 2-1

VÄLIERÄT
K1 A-juniorit -65 Nea Kytölä, MMA Team 300 vs Vanessa Mäntyniemi, Kurikan Ryhti 3-0
K1 A-juniorit -65 Viivi Vuorinen, Kurikan Ryhti vs Netta Rissanen, Wasa 3 Roots AB 2
K1 N-56 Sanni Holmberg, Vantaan Kamppailuklubi vs Hanna Joensuu, Wasa 3 Roots 3-0
K1 N+70 Jennika Vainio, Combat Academy of Finland vs Jenny Helin, Spartacore Fighters RSC 1
FC M-75 Jaakko Haanpää, Järvenpään Kehäkarhut vs Kalle Ålander, NHB Iisalmi 3-0
K1 M-71 Oskari Holmberg, Vantaan Kamppailuklubi vs Ville Väisänen, MMA Team 300 WO
K1 M-71 Kristoffer Björkskog, Helsingin Nyrkkeilytalli vs Naser Garban, Combat Academy of Finland 3-0
K1 M-75 Mika Sailio, Turun Ju-jutsuseura vs Elmo Peltonen, MMA Team 300 2-1
K1 M-63,5 Korede Lawrence, Spartacore Fighters vs Olli Tikkanen, Jigotai 2-1
K1 M-63,5 Joni Lehtosaari, Combat Academy of Finland vs Juuso Renfors, MMA Team 300 3-0

LOPPUOTTELUT

K1 M-81 Niko Hintikka, MMA Team 300 vs Marko Ranto, Sportfighters 3-0
K1 N-52 Noora Al-Saffu, GB Gym vs Elsa Närhi, Jigotai 3-0

SU 27.3.

VÄLIERÄT
K1 N-60 Viivi Häkkinen, MMA Team 300 vs Marianna Karjalainen, Jigotai 2-1
K1 N-60 Oona Valkeinen, GB Gym vs Iida Horttanainen, MMA Team 300 3-0

LOPPUOTTELUT

K1 A-N-65 Nea Kytölä, MMA Team 300 vs Viivi Vuorinen, Kurikan Ryhti 3-0
K1 N-56 Sanni Holmberg, Vantaan Kamppailuklubi vs Sara Nurmi, Espoon Kehähait 2-1
K1 N-65 Riia-Eerika Nakkila, Turun Ju-jutsuseura vs Matilda Haljala, MMA Team 300 2-1
K1 N-70 Virve Vanhakoski, Kushin-kan vs Elli Eloranta, Jigotai 2-1
K1 N+70 Jennika Vainio, Combat Academy of Finland vs Mirjam Hänninen, Vantaan Kamppailuklubi 3-0

FC M-75 Jaakko Haanpää, Järvenpään Kehäkarhut vs Mikko Hyvärinen, NHB Iisalmi 3-0
K1 M-60 Samuel Korhonen, Combat Academy of Finland vs Burhan Sheikh, Crest 2-1
K1 M-63,5 Korede Lawrence, Spartacore Fighters vs Joni Lehtosaari, Combat Academy of Finland 3-0

K1 M-67 John Englund, Kickboxing Team Kokkola vs Shuajb Kunushevci, Crest DISQ
K1 M-71 Oskari Holmberg, Vantaan Kamppailuklubi vs Kristoffer Björkskog, Helsingin Nyrkkeilytalli 2-1

 

Yläkuvassa naisten K1 60-kiloisten puolivälierissä Kaisa Kuisma (vas) hävisi Oona Valkeiselle hajaäänin 2-1. Valkeinen voitti lopulta koko sarjan ja joutui tiukimmalle juuri Kuismaa vastaan. Kuva: Petteri Maunu