Seuratoiminnan kehittämistuen haku on auki

Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan kehittämistuen hakuaika on 1.–30.11.2022. Tuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastamisen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa sekä kokeilla innovatiivisia toimintamalleja. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.

Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja urheilua järjestävät paikalliset rekisteröityneet yhdistykset.

Hakuaika ja tuen hakeminen

Hakijan tulee huomioida, ettei hakemusta pysty lähettämään määräajan umpeutumisen jälkeen.

Päätökset

  • Päätökset avustuksista pyritään tekemään huhtikuussa 2023.
  • Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Seuratuen infotilaisuuden tallenne

Järjestimme syksyllä seuratoiminnan kehittämistuesta infotilaisuuden, jossa opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sari Virta esitteli hakua. Voit katsoa  seuratoiminnan kehittämistuen infotilaisuuden tallenteen täältä.

Yleistä
Suomen Potkunyrkkeilyliitto

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, niitä käytetään sivuston toiminnan kannalta olennaisiin toiminteisiin. Välttämättömiä evästeitä käytetään mm. kirjautumisen ja ilmoittautumisen hallintaan ja käyttäjän kielivalinnan tallettamiseen.

Ei-välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää Google Analyticsia sivuston käytön tilastointiin ja seurantaan. Google Analyticsin tietoja käytetään sivuston ja sen palveluiden kehittämiseen. Google Analyticsin tietoja ei yhdistetä yksittäiseen käyttäjään.