Suomalaisvalmennus parrasvaloissa EM-kilpailuissa

Juha Saurama valittiin EM-kilpailuiden parhaaksi kehävalmentajaksi ja Sandra Roos WAKO:n  Euroopan valmentajakomiteaan

Järvenpään Kehäkarhujen Juha Saurama valittiin euroopanmestaruuskilpailuiden parhaaksi kehälajien valmentajaksi Turkin Antalyassa. Sauraman valmentama Akseli Saurama voitti 71-kiloisten full contact -ottelumuodon  euroopanmestaruuden. Valinta ei ollut ensimmäinen, sillä Saurama valittiin  myös vuonna 2019 maailmanmestaruuskilpailuiden parhaaksi kehälajien valmentajaksi.

Juha Sauraman valmennettavista Simo Tähtinen ja Joni Saastamoinen voittivat aiemmin tänä vuonna nuorten maailmanmestaruudet Italian Jesolossa.

Juha Saurama toimii Suomen Potkunyrkkeilyliiton kouluttajana VOK1 – VOK3 valmentajakoulutuksissa. VOK1 koulutus on yhden viikonlopun mittainen,  ja koulutuksessa keskitytään yksittäisen harjoituksen suunnitteluun ja toteutukseen. VOK2-koulutuksessa opiskellaan urheilijan harjoitusjaksot sekä vuosisuunnitelma. VOK3-koulutuksen potkunyrkkeilyn lajiosuus keskittyy analysoimaan potkunyrkkeilyä lajina. Tulevista koulutuksista voi tiedustella Suomen Potkunyrkkeilyliiton toimistolta.

Eurooppalaista valmennustoimintaa kehittämään

GB Gymin Sandra Roos  puolestaan valittiin WAKO:n Euroopan valmentajakomiteaan. Hän kertoo odottavansa innolla mahdollisuutta kehittää toimintaa ja valmentajien  olosuhteita sekä vaikutusmahdollisuuksia Euroopan tasolla.

Sandra on Suomen Potkunyrkkeilyliiton varapuheenjohtaja sekä GB Gym ry:n puheenjohtaja ja sen potkunyrkkeilyn lajivastaava. Sandran valmennettava Noora al-Saffu voitti tämän vuoden EM-kilpailuissa hopeaa sarjassa K1 -52 kg  ja on aiemmin voittanut MM-pronssia A-junioreissa ja EM-kultaa A- ja B-junioreissa.

 

Yleistä
Suomen Potkunyrkkeilyliitto

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, niitä käytetään sivuston toiminnan kannalta olennaisiin toiminteisiin. Välttämättömiä evästeitä käytetään mm. kirjautumisen ja ilmoittautumisen hallintaan ja käyttäjän kielivalinnan tallettamiseen.

Ei-välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää Google Analyticsia sivuston käytön tilastointiin ja seurantaan. Google Analyticsin tietoja käytetään sivuston ja sen palveluiden kehittämiseen. Google Analyticsin tietoja ei yhdistetä yksittäiseen käyttäjään.