Kesäleirillä oli runsas osanotto

Hämeenlinnassa pidettiin 23.-25.8. Potkunyrkkeilyliiton kesäleiri, joka toi paikalle noin  90 lajin harrastajaa lähes Suomen joka kolkasta.

Valmentajina toimivat maajoukkuevalmentajat Leif Stenius, Sandra Roos ja Pasi Rantala. Leiriä isännöi Hämeenlinnan Kamppailukeskus. Tänäkin vuonna leiri pidettiin kolmipäiväisenä, joista ensimmäinen päivä oli tarkoitettu erityisesti kilpailijoille. Lauantain ja sunnuntain leiripäivät oli puolestaan suunnattu ja ohjelmoitu kaikille potkunyrkkeilyn harrastajille.

-Leirillä harjoiteltiin muun muassa vastatekniikkaa askeleella lyötävään etusuoraan. Idea oli ajoittaa vaihtoaskel vastustajan hyökkäykseen ja siitä tehdä räjähtävä hyökkäys vastukseen. Hyökkäyksiä tehtiin kädellä, polvella ja potkulla aloittaen, Stenius kertasi osaa leirin annista.

Valmennustiimi kiitteli runsasta osanottajamäärää; vielä sunnuntain viimeisissä harjoituksissa oli lähes 60 osallistujaa, ja motivaatiota ja intoa riitti kalkkiviivoille asti.

Kaksi mustaa ja yksi sininen vyö

Leirillä suoritettiin onnistuneesti kolme uutta vyötä. Mustat vyöt saivat Tomi Kinnunen (KBT Kokkola) ja Perttu Juntunen (Kickboxing Team) sekä sinisen vyön Tanja Mäkiharju (Hämeenlinnan Kamppailukeskus).

Onnea uusille vöille!

Yleistä
Suomen Potkunyrkkeilyliitto

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, niitä käytetään sivuston toiminnan kannalta olennaisiin toiminteisiin. Välttämättömiä evästeitä käytetään mm. kirjautumisen ja ilmoittautumisen hallintaan ja käyttäjän kielivalinnan tallettamiseen.

Ei-välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää Google Analyticsia sivuston käytön tilastointiin ja seurantaan. Google Analyticsin tietoja käytetään sivuston ja sen palveluiden kehittämiseen. Google Analyticsin tietoja ei yhdistetä yksittäiseen käyttäjään.