Tatu Maunu kamppailee lauantaina WAKO PRO Euroopan mestaruudesta

Espoon Kehähaiden Tatu Maunu kamppailee tulevana lauantaina 5.4. potkunyrkkeilyn ammattilaisten Euroopan mestaruudesta SM-kilpailujen iltagaalan pääottelussa.

Tatu Maunu kohtaa full contactin 64,5-kiloisten EM-ottelussa Norjan Milton Barrios Galarretan. Ottelun suunniteltu kesto on kymmenen kahden minuutin erää. Kaksikko on kohdannut myös amatööreinä ja voitot ovat menneet ristiin. Milton vei ensimmäisen kohtaamisen hajaäänin Euroopan kisojen puolivälierissä 2023, mutta Tatu sai maukkaan revanssin jo saman vuoden MM-kilpailujen puolivälierissä voittamalla ottelun kaikin tuomariäänin. Tuolloin  Maunu eteni aina päätyyn saakka ja voitti MM-kultaa.

SM-kilpailujen lauantain päiväottelut alkavat klo 13 ja iltagaala isketään lauantaina klo 18 alkaen. Iltagaalassa on kaikkiaan kymmenen SM-kisojen mitaliottelua, joiden jälkeen ilta huipentuu ammattilaisten EM-otteluun.

SM-kilpailuissa on ennätysmäärä otteluita ja sen myötä sunnuntain ottelut alkavat jo klo 9 B-junioreiden otteluilla. Sunnuntaina kontrollipunnitus pidetään ainoastaan aikuisilla ja A-junioreilla. B-juniorit on vapautettu sunnuntain kontrollipunnituksesta.

SM-kilpailujen pääsyliput voi ostaa ovelta hintaan 25 euroa / päivä ja 40 euroa / kaksi päivää. Mikäli et pääse paikalle, voit katsoa ottelut livenä tai jälkikäteen osoitteessa solidsport.com/potkunyrkkeily.

Potkunyrkkeilyn SM-kilpailut isketään 5.-6.4.2025 Espoossa Tapiolan Urheiluhallissa, osoitteessa Urheilupuistontie 2.

Kuva: Ville Lahtinen

Yleistä
Suomen Potkunyrkkeilyliitto

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, niitä käytetään sivuston toiminnan kannalta olennaisiin toiminteisiin. Välttämättömiä evästeitä käytetään mm. kirjautumisen ja ilmoittautumisen hallintaan ja käyttäjän kielivalinnan tallettamiseen.

Ei-välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää Google Analyticsia sivuston käytön tilastointiin ja seurantaan. Google Analyticsin tietoja käytetään sivuston ja sen palveluiden kehittämiseen. Google Analyticsin tietoja ei yhdistetä yksittäiseen käyttäjään.