Säätiö jakaa vuosittain opiskeluapurahoja kansainväliseen menestykseen tähtäävien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.
Apurahan suuruus on 1500 tai 3000 euroa.
Opiskeluapurahat lukuvuodelle 2025–26
Opiskeluapuraha voidaan myöntää urheilijalle, joka
- on vuoden 2025 lopussa iältään vähintään 18-vuotias (syntynyt vuonna 2007 tai aiemmin) Suomen
kansalainen - opiskelee korkeakoulussa, toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa tai muussa ammatilliseen
pätevyyteen tähtäävässä koulutuksessa tavoitteenaan tutkinnon suorittaminen. Myös opiskelu
avoimessa yliopistossa tai -ammattikorkeakoulussa täyttää kriteerit, jos siihen liittyy tavoite hankkia
korkeakoulututkinto. Apurahan saaja sitoutuu tekemään tietyn määrän opintosuorituksia lukuvuoden
2025–2026 aikanaja
- on jo huippu-urheilu-uransa päättänyt urheilija, joka on urheilu-uran johdosta joutunut lykkäämään
tai pitkittämään opiskelujaan.tai
- valmentautuu systemaattisesti tavoitteenaan kansainvälinen kilpailumenestys. Myöntämis-
perusteita ovat saavutettu menestys aikuisten ja nuorten arvokisoissa, menestymispotentiaali
tulevaisuudessa sekä lajin kansallinen ja kansainvälinen merkittävyys. Kuuluminen lajin maajoukkueeseen tai valmennusryhmään sekä jäsenyys urheiluakatemiassa katsotaan eduksi hakijalle. Säätiö voi käyttää myös muita harkintaperusteita.
Lukuvuoden 2025-26 opiskeluapurahat ovat haettavissa 15. elokuuta – 15. syyskuuta. Apurahaa haetaan sähköisellä lomakkeella:
Ansökningsblankett på svenska >>>
URA-apurahojen myöntämisperusteet
URA-apurahojen myöntämisperusteet lukuvuodelle 2025–26 löydät täältä >>>
Viime lukuvuodelle apurahan sai kolme potkunyrkkeilijää. Lue lisää täältä >>>