K1‑mestaruus Vainiolle
K1-ottelumuodon +70 kilon ‑sarjassa otellut Jennika Vainio (Combat Academy of Finland) eteni maailman ykkörankattuna suoraan toiselle kierrokselle, kaatoi siinä Ranskan Jemaa Zainebin 3–0 ja viimeisteli työnsä finaalissa Puolan Oliwia Gajewczykia vastaan kaikin tuomariäänin 3–0.
– Tämä tuntuu aivan sanoin kuvaamattoman hyvältä. Tämä hetki on vuosien työn huipentuma. Taustalla on paljon loukkaantumisia ja epävarmuutta siitä, että pääsenkö edes mukaan. Siksi tämä voitto merkitsee aivan erityisen paljon. Mun pieni sydän on niin täynnä iloa ja kiitollisuutta, Vainio herkistyi ottelun jälkeen.
Voiton takasi perusteellinen ottelusuunnitelma.
– Hioimme maajoukkuevalmentajien kanssa gameplanin tarkasti. Finaalissa tarkoitus oli hakea vastustajan reaktio hämäyksillä ja iskeä omat paikat siitä. Se onnistui heti matsin alussa, ja vaikka erot huipulla ovat pieniä, niin tänään oli minun päiväni. Tavoitteeni on aina ollut olla maailman paras naisottelija omassa painoluokassani. Tämä potkunyrkkeilyn maailmanmestaruus on vasta ensimmäinen askel, Vainio totesi.
Kiitollinen olo
Noora Al-Saffu (GB Gym ry) otteli low kick -ottelumuodossa -56 kilon sarjassa. Noora voitti alkuerissä Azerbaidzanin Jeyran Akberovan 3-0,neljännesvälierissä isäntämaan Zineb Bouhmadan 2-1, välierissä Turkin Fatmahanim Gokcen 3-0 ja finaalissa Puolan Justyna Krostan 2-1.
– Tämä tuntuu niin hyvältä, ja minulla on todella kiitollinen olo. Tähän kulminoituu pitkä urani kamppailu-urheilun parissa. Aloitin 8-vuotiaana karaten, ja siirryin 14-vuotiaan potkunyrkkeilyyn. 15-vuotiaana hyppäsin kansainvälisiin kehiin ja olen kymmen vuotta kiertänyt kisoja ja tehnyt ihan törkeä määrän duunia. Ja nyt 24-vuotiaana tuli viimein maailmanmestaruus, Noora iloitsi ottelun jälkeen.
Hän totesi, että finaaliottelu meni todella jännittäväksi ja tiukaksi.
– Lähdin otteluun sillä asenteella, että tämä on ottelu siinä kuin mikä tahansa muukin. Voiton ratkaisi lopulta se, että pystyin kuuntelemaan kulman ohjeita ja pitämään pääni kylmänä koko ajan vaihtuvissa tilanteissa.
Saurama päätti potkunyrkkeilyuransa
Akseli Saurama (Järvenpään Kehäkarhut) iski nyt toisen maailmanmestaruutensa. Ensimmäinen on edellisistä MM-kilpailuista vuodelta 2023. Tämä MM-mitali myös päätti Akselin potkunyrkkeilyuran.
– On vaikea kuvailla näitä tunteita, olo on jotenkin aivan tyhjä. Mahtavaa, että sain päättää potkunyrkkeilyurani maailmanmestaruuteen, Saurama totesi pian ottelun jälkeen.
Hän kuvaili 2-1 päättynyttä finaaliottelua kazakstanilaista vastaan tasaiseksi ja tiukaksi.
– Maxat Ussip on todella hyvä liikkuja ja nyrkkeilijä, mutta sain itse sekä taka- että etujalan kiertopotkuja osumaan hyvin ja pidettyä myös oman pääni puhtaana eikä vastustaja saanut osumia.
Saurama voitti alkuerissä Serbian Uros Krsticin 3-0, puolivälierissä Italian Alessandro Cangianon 3-0, välierissä Turkin Cetin Karapinarin 3-0. Finaalissa kaatui Kazakastanin Maxat Ussip 2-1.
Viljami Peltonen (Järvenpään Kehäkarhut) ylsi full contactin –86 kilon sarjassa komeasti MM‑hopealle, Elsa Närhi (Jyväskylä Muay Thai) taisteli pronssille full contactin –52 kilon sarjassa, ja Lasse Pelkonen (Järvenpään Kehäkarhut) voitti veteraanien kick lightin –94 kilon sarjassa hopeaa.
Kaiken kaikkiaan MM-kilpailuissa otteli 1637 urheilijaa 85 maasta. Mitaleista kamppailtiin kaikissa potkunyrkkeilyn ottelumuodoissa, joista suomalaiset olivat mukana kehälajeissa Full Contact, Low Kick ja K1 sekä tatamilaji Kick Lightissa.
Sijoitukset ja otteluiden tulokset
Akseli Saurama
Järvenpään Kehäkarhut
FC -71 kg
Saurama Akseli FIN – Krstic Uros SRB 3-0
Saurama Akseli FIN – Cangiano Alessandro ITA 3-0
Saurama Akseli FIN – Karapinar Cetin TUR 3-0
Saurama Akseli FIN vs Ussip Maxat KAZ 2-1
Sijoitus: 1.
Noora Al-Saffu
GB Gym
LK -56 kg
Al-Saffu Noora FIN – Akberova Jeyran AZE 3-0
Al-Saffu Noora FIN – Bouhmada Zineb UAE 2-1
Al-Saffu Noora FIN – Gokce Fatmahanim TUR 3-0
Noora Al-Saffu FIN – Krosta Justyna POL 2-1
Sijoitus: 1.
Jennika Vainio
Combat Academy of Finland
K1 +70 kg
Vainio Jennika FIN – Jemaa Zaineb FRA 3-0
Vainio Jennika FIN – Gajewczyk Oliwia POL 3-0
Sijoitus: 1.
Viljami Peltonen
Järvenpään Kehäkarhut
FC –86 kg
Peltonen Viljami FIN – Alshatti Abdulaziz KUW 3-0
Peltonen Viljami FIN – Fapso Sebastian SVK 3-0
Peltonen Viljami FIN – Slimi Othmane MAR 3-0
Peltonen Viljami FIN – Melnyk Artem UKR 0-3
Sijoitus: 2.
Lasse Pelkonen
Järvenpään Kehäkarhut
KL -94 kg, veteraanit
Pelkonen Lasse FIN – Martorana Marco ITA, RSC 2
Pelkonen Lasse FIN – Soco Ivan SRB WO
Pelkonen Lasse FIN – Okhir Marasulov KGZ 0-3
Sijoitus: 2.
Elsa Närhi
Jyväskylä Muay Thai
FC -52 kg
Närhi Elsa FIN – Turabekova Diyana UZB 3-0
Närhi Elsa FIN – Perona Nicole ITA 0-3
Sijoitus: 3.
Tatu Maunu
Espoon Kehähait
FC -67 kg
Maunu Tatu FIN – Duet Pablo ARG 3-0
Maunu Tatu FIN – Rezo Robert CRO 2-1
Maunu Tatu FIN – Lizana Ciudad Jaime ESP 0-3
Sijoitus: 5.
Jaakko Haanpää
Järvenpään Kehäkarhut
FC – 75 kg
Haanpää Jaakko FIN – Story Rejon USA 3-0
Haanpää Jaakko FIN – Garcia Matias Adriel ARG 1-2
Sijoitus: 5.
Sanni Holmberg
Järvenpään Kehäkarhut
K1 -56 kg
Holmberg Sanni FIN – Lyngdoh Nongbri Medariphylla IND RSC 2
Holmberg Sanni FIN – Bale Alannah GBR AB 1
Holmberg Sanni FIN – Pandza Andela CRO 0-3
Sijoitus: 5.
Alireza Aholami
Kickboxing Team Oulu
K1 – 57 kg
Aholami Alireza FIN – Hilario Ricardo POR 2-1
Aholami Alireza FIN – Babazade Rafig AZE 0-3
Sijoitus: 5.
Emmi Saarela
Espoon Kehähait
K1 -60 kg
Saarela Emmi FIN – Puidaite Evelina LTU 1-2
Sijoitus: 5.
Jonne Kahma
Kickboxing Team Oulu
K1 -60 kg
Kahma Jonne FIN – Ivanovic Dajan (BIH) 3-0
Kahma Jonne FIN – Imanov Mahammad AZE tappio RSC 1
Sijoitus: 5.
Lauri Suomela
Kickboxing team Oulu
K1 -67 kg
Suomela Lauri FIN – Ramirez Perez Brian de Jesus MEX 3-0
Suomela Lauri FIN – Boyer Florian FRA – 3-0
Suomela Lauri FIN – Sayik Zafer TUR 0-3
Sijoitus: 5.
Elli Eloranta
Jyväskylä Muay Thai
K1 -70 kg
Eloranta Elli FIN – Dias Catarina POR 0-3
Sijoitus: 5.
Mari Hankilanoja
Lahden Kamppailulajikeskus
LK -70 kg
Hankilanoja Mari FIN – Barbir Lorena CRO 1-2
Sijoitus: 5.
Jimi Kuismin
Kickboxing Team Oulu
K1 -54 kg
Kuismin Jimi FIN – Akzhol Kossibayev KAZ 0-3
Sijoitus: 9.
Nea Kytölä
Tampereen Kamppailuakatemia
K1 – 65 kg
Kytölä Nea FIN – Cebuc Andreea ROU 1-2
Sijoitus: 9.
Antti Lauronen
Kajaanin Ju-jutsuseura
LK -63,5 kg
Lauronen Antti FIN – Ec-Chably Mourad UAE 2-1
Lauronen Antti FIN – Nooney Leland IRL 0-3
Sijoitus: 9
Pääkuva ja pääosa gallerian kuvista: Petteri Maunu



















































