Italian Jesolossa iskettiin 18. -26.9.2026 nuorten potkunyrkkeilyn MM-kilpailut. Full Contact -ottelumuodossa B-junioreiden -63,5 kilon sarjassa otellut Järvenpään Kehäkarhujen Rasmus Paksunen iski Suomeen kultaa voittamalla finaalissa Kazakstanin Nurbolatuly Aldiyarin.
Paksunen voitti MM-turnauksessa jokaisen ottelunsa kaikin tuomariäänin:
Rasmus Paksunen – Botond Sajo, Unkari 3-0
Rasmus Paksunen – Ioannis Papakonstantino, Kreikka 3-0
Rasmus Paksunen – Wojciech Bisztyga, Puola 3-0
Rasmus Paksunen – Nurbolatuly Aldiyar, Kazakstan 3-0
Helppo hymyillä
Rasmus kertoo, että finaaliottelu tuntui todella hyvältä.
– Ottelu meni juuri niin kuin olimme suunnitelleet. Omat tekniikat osuivat ja onnistuivat. Nyt on helppo hymyillä maailmanmestarina, 16-vuotias Rasmus iloitsi ottelun jälkeen.
Järvenpään Kehäkarhuja edustavan Paksusen valmentaja Juha Saurama ei yllättynyt voitosta. Hän kuvailee Rasmusta erittäin tunnolliseksi harjoittelijaksi ja älykkääksi urheilijaksi.
– Rasmuksen nyrkkeily on kehittynyt viimeisen kahden–kolmen vuoden aikana ihan valtavasti. Hänhän on myös nyrkkeilyn nuorten Suomen mestaruuskilpailujen hopeamitalisti. Hyvän nyrkkeilyn lisäksi hän on taekwon-do-taustansa ansiosta myös erittäin hyvä potkimaan. Rasmuksen vahvuuksia ovat valtava tahto ja halu voittaa. Hänellä saa sosiaalisilla kyvyillään ympärillään olevat ihmiset mukaansa ja tuo aina hyvän fiiliksen treeneihin, kilpailuihin ja otteluihin. Hänen kanssaan on hirveän kiva treenata ja käydä kilpailuissa, Saurama listaa valmennettavansa vahvuuksia.
Tampereen Ju-jutsukoulun Wael Kurtin kisataival K1 A-junioreiden 63,5 kilon sarjassa jäi avaustotteluun, kun hän koki 3-0 pistetappion Liettuan Arunas Gruodysia vastaan.
Espoon Kehähaiden Sheerin Wadhwa Kachrun kisat K1 A-junioreiden 56-kiloisissa päättyivät tällä kertaa valitettavasti jo puntarille.