Uusi liittosihteeri esittelyssä

Hei potkunyrkkeilyväki!

Olen Mari Mäkinen, liiton uusi liittosihteeri. Aloitin tehtävässä 26.4.

Ennen tätä pestiä olen työskennellyt freelance-toimittajana 12 vuoden ajan. Vaikka rakastan toimittajan työtä, kaipasin sen rinnalle monipuolisempaa tekemistä. Kun Potkunyrkkeilyliiton ilmoitus tuli sattumalta vastaan, en empinyt. Laitoin hakemuksen matkaan ja nyt, vain muutama viikko siitä istun täällä Sporttitalossa onnellisen hämmentynyt hymy huulillani.

Urheilu on ollut iso osa elämääni aina. Lapsuuden jumppien jälkeen hurahdin kamppailu-urheiluun. Löysin kuntonyrkkeilyn, kun se otti ensimmäisiä haparoivia askeleita Suomessa. Jossakin vaiheessa 1990-lukua kävin potkunyrkkeilyn peruskurssin Kehäkarhuissa, jossa harrastin lajia vihreään vyöhän saakka. Pidempäänkin olisin jatkanut, mutta – kuten niin usein käy –  jälkikasvun harrastukset  alkoivat vallata ison siivun vapaa-ajasta. Lapset aloittivat painin, ja siinä sivussa siirryin itsekin molskille. Niskalenkkien ohella väänsin painiseura Ylä-Tikkurilan Kipinän seuratöissä monissa eri rooleissa: muun muassa sihteerinä, tiedottajana ja hallituksen jäsenenä. Järjestimme vuosien ajan kansainvälistä Vantaa Painicupia sekä toteutimme pari todellista suurpuserrusta;  vuonna 2012  painin olympiakarsintaturnauksen ja pari vuotta myöhemmin painin EM-kilpailut.

Potkunyrkkeilyliiton liittosihteerinä vastaan nyt liiton viestinnästä ja muista toimiston juoksevista asioita.

Minut saa kiinni toimiston tutusta numerosta 045 134 3797 klo 8.30–12.30 ja sähköpostiosoitteesta toimisto@kickboxing.fi.

Ollaan kuulolla.

Mari

Yleistä
Suomen Potkunyrkkeilyliitto

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, niitä käytetään sivuston toiminnan kannalta olennaisiin toiminteisiin. Välttämättömiä evästeitä käytetään mm. kirjautumisen ja ilmoittautumisen hallintaan ja käyttäjän kielivalinnan tallettamiseen.

Ei-välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää Google Analyticsia sivuston käytön tilastointiin ja seurantaan. Google Analyticsin tietoja käytetään sivuston ja sen palveluiden kehittämiseen. Google Analyticsin tietoja ei yhdistetä yksittäiseen käyttäjään.