Vaasan alueleiriltä kymmenen uutta vyötä

Vaasassa pidettiin 22.-23.4. alueleiri Osallistujia oli paikalla hieman vajaa parikymmentä Oulusta, Vaasasta, Ilmajoelta, Espoosta, Seinäjoelta, Laihialta ja Kurikasta.

Leirin veti Leif Stenius. Harjoituksissa keskityttiin etenkin seuraaviin osa-alueisiin: lyöntipainotteista vastustajaa vastaan otteleminen, vahvat potkutekniikat ja oma asemointi.

Leiriä isännöi Wasa 3 Roots ry (W3R). Seuran puheenjohtaja ja päävalmentaja, juuri kilpauransa päättänyt Pirkka Suksi seurasi ensimmäistä kertaa leiriä osallistumatta itse aktiiviseen harjoitteluun. Hän  totesikin, että oli todella mielenkiintoista ja opettavaista vain seurata ja kuvata leiriä, vaikkakin välillä täytyi ottaa hieman varjoa salin reunalla.

Uusia vöitä

Leirillä suoritettiin vyökokeita keltaisesta vihreään. Kaikki vyökokeisiin osallistujat onnistuivat kokeissa, ja tuloksena oli yhteensä kymmenen uutta vyötä.

Keltainen vyö
Elias Kallatz, W3R
Elias Kivelä,  Kurikan Ryhti
Timo Lahdenneva, MMA Fight Club
Luukas Muurimäki,  Kurikan Ryhti
Meri Rauhalaakso, Kurikan Ryhti
Petrus Mäenpää, W3R
Netta Rissanen, W3R
Daniel Huhtamäki, W3R

Oranssi vyö
Markku Puskala, W3R

Vihreä vyö
Jarkko Savolainen, W3R

Onnea uusille vöille!

Yleistä
Suomen Potkunyrkkeilyliitto

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, niitä käytetään sivuston toiminnan kannalta olennaisiin toiminteisiin. Välttämättömiä evästeitä käytetään mm. kirjautumisen ja ilmoittautumisen hallintaan ja käyttäjän kielivalinnan tallettamiseen.

Ei-välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää Google Analyticsia sivuston käytön tilastointiin ja seurantaan. Google Analyticsin tietoja käytetään sivuston ja sen palveluiden kehittämiseen. Google Analyticsin tietoja ei yhdistetä yksittäiseen käyttäjään.