Suomelle jättimenestys Baltic Openista

30.1.2012


Suomalaisottelijat saalistivat peräti 10 sarjavoittoa viikonloppuna 28.-29.1. Tallinnassa pidetystä Baltic Open -turnauksesta. Kaksoisvoittojakin kertyi kolme.

Aiemmin Est Openina tunnettuun Baltic Openiin saapui Suomesta perinteiseen tapaan laaja ja tasokas ottelijakaarti. Kilpailijoita oli saapunut Tallinnaan Lappeenrannan Thai-Kickboxing Clubilta, Vantaan Kamppailukeskukselta, Wasa FightSportilta, Hämeenlinnan Kushin-Kanilta, Järvenpään Kehäkarhuilta ja Lahden Kamppailulajikeskukselta. Suomalaisseuroista parhaiten menestyi Lappeenranta, jonka kaikki neljä ottelijaa voittivat sarjansa.

Ulkomaisista joukkueista Latvia, Liettua ja Saksa yllättäen puuttuivat ja Norjan joukkueen parhaat voimat olivat jääneet kotiin, mutta näitä paikkasi runsas virolaisedustus sekä Pietarista Venäjältä saapunut suuri ja tasokas joukkue.

Suomalaisten tulokset:

Lauantai - semifinaalit:

LK -52 Mirja Luukkonen (NOR) - Annika Himanen K-K, 0-3

FC -63,5 Dennis Madsen (DAN) - Jani Kantoluoto LKLK, 0-3

FC -63,5 Pyry Kujala K-K - Azer Imamverdiev (RUS), 1-2

FC -67 Aarno Kuusjärvi WFS - Nicolaj Christensen (DAN), 0-3

FC +91 Juha Jaaksi WFS - Artem Kruglov (EST), 2-1

FC +91 Vitaliy Zykov (RUS) - Jukka Saarinen JÄKK, 1-2

K1 -60 Dimitriy Isaev (RUS) - Tommi Grön WFS, 3-0

K1 -81 Antti Sariola WFS - Nikita Stserbakov (EST), AB3 (voittaja Sariola)

K1 -81 Mikko Tirronen LTKB - Jevgeni Ivanov (EST), RSC2 (voittaja Tirronen)

K1 -86 Teppo Laine LTKB - Nikita Christyakov (RUS), 2-1

 

Lauantai finaalit:

FC -56 Kristin Vollstad (NOR) - Pia Haverinen VKK, 1-2

LK -60 Timo Venäläinen LKLK - Tavi Eigo (EST), 1-2

LK -63,5 Valeri Dmitriev (EST) - Korede Lawrence VKK, AB (voittaja Lawrence)

LK -75 Shamil Seifulla K-K - Kevin Renno (EST), KO2 (voittaja Renno)

OJLK -81 Juhani Mikkonen - Fjodor Mihhailovski (EST), KO (voittaja Mikkonen)

 

Sunnuntai finaalit:

LK -52 Annika Himanen K-K - Maria Martikainen VKK, 0-3

FC -63,5 Jani Kantoluoto LKLK - Azer Imamverdiev (RUS), 0-3

FC -67 Nickolaj Christensen (DAN) - Jarkko Jussila WFS, 1-2

FC -71 Gleb Levkovich (RUS) - Tomi Puikkonen WFS, 3-0

FC +91 Juha Jaaksi WFS - Jukka Saarinen JÄKK, 0-3

K1 -71 Joni Porkka LTKB - Aleksei Ljantsevits (EST), KO2 (voittaja Porkka)

K1 -81 Antti Sariola WFS - Mikko Tirronen LTKB, 0-3

K1 -86 Teppo Laine LTKB - Ilja Gaidolenko (EST), 3-0

K1 +91 Eetu Kauppinen LTKB - Vlad Tarokin (EST), KO1 (voittaja Kauppinen)

Järjestäjän kuvagalleria. Mukana useimmat suomalaiset:
https://picasaweb.google.com/101248111489846940277/BalticOpen2012Tallinn2801201229012012

Videoita otteluista: http://www.youtube.com/user/conscriptlover

Liitteet