Andre Mannaart ohjasi kesäleirin Espoossa

24.8.2015

Yhteiskuva lauantailta
Yhteiskuva lauantailta
Uudet mustat vyöt Shamil Seifulla (vas.), Kimmo Ojanpää ja Jann Ranta
Uudet mustat vyöt Shamil Seifulla (vas.), Kimmo Ojanpää ja Jann Ranta
Anton Poropudas Järvenpään Kehäkarhuista
Anton Poropudas Järvenpään Kehäkarhuista
Andre Mannaart ja liiton puheenjohtaja Antti Sariola
Andre Mannaart ja liiton puheenjohtaja Antti Sariola

Potkunyrkkeilyliiton kesäleirin ohjasi hollantilaisen Mejiro Gymin legendaarinen päävalmentaja Andre Mannaart - yksi maailman parhaista ja menestyneimmistä potkunyrkkeilyvalmentajista.

Leiri käsitti neljät treenit kahden päivän aikana ja Andre intoutui venyttämään puolitoistatuntisiksi kaavailtuja treenejä jopa yli kahden tunnin, koska oli sitä mieltä että pitkien treenien aikana hän pystyy paremmin opettamaan tekniikoita. Tempo treeneissä pidettiin kuitenkin suhteellisen matalana niin että tehokas oppiminen oli mahdollista treenien lopullakin.

Andre opetti monipuolista K1-tekniikkaa ja erityisesti takajalan alapotku sekä vaihtoaskelella tehty etujalan kiertopotku päähän tulivat tutuiksi. Ensimmäisenä päivänä harjoiteltiin tekniikkaa nopeita harppuunahyökkäyksiä tekevää vastustajaa vastaan ja toisen päivän ideana olivat tekniikat väellä ja voimalla eteenpäin tulevaa hyökkääjää vastaan. Myös erilaisia hämäyksiin perustuvia hyökkäyksiä käytiin läpi molempina päivinä.

 

Leiri pidettiin Espoon Kehähaiden tilavassa harjoitussalissa, joka pakkautui kuitenkin lähes täyteen kun satakunta potkunyrkkeilijää ympäri Suomen saapui hakemaan hollantilaismestarin oppeja. Isäntäseura Espoon Kehähaiden lisäksi suurilla joukkueilla olivat edustettuina mm. Vantaan Kamppailukeskus, Hämeenlinnan Kushin-Kan ja Jyväskylän Jigotai Kickboxing.

Leirin yhteydessä pidettiin myös vyökokeet, joissa Kushin-Kanin Shamil Seifulla, Tuusulan Nyrkkeilyseuran Jann Ranta ja Nokian Kamppailu-urheilijoiden Kimmo Ojanpää suorittivat mustan vyön. Mustien vöiden kaarti saikin näin hyvän vahvistuksen aktiivisista toimijoista.

Kesäleirillä oli paikalla runsaasti kilpailijoita, joista nuorin oli 13-vuotias Järvenpään Kehäkarhujen Anton Poropudas, joka on otellut kadettien Light Contact -otteluita ulkomailla. Antonin mielestä Andre oli valmentajana erittäin mukava ja amattitaitoinen sekä leiri oli kaikkinensa todella mukava, vaikka pidennetyt harjoitukset tulivat yllätyksenä. Erityisesti mieleen jäivät harjoitellut jalkablokit sekä polvipotkut, jotka olivat Antonille uusia tuttavuuksia. Jatkossa Antonin tavoitteena on otella lisää menestyksellä ja opetella erilaisia ottelutyylejä ja tekniikoita.

 

Myös itse mestarilla oli runsaasti kerrottavaa leirin asioista. Kysyttäessä Andre kertoi että vaikka usein puhutaan ”hollantilaisesta tyylistä” sellaista ei varsinaisesti ole vaan eri saleilla harjoitellaan eri tavoin ja hän halusikin opettaa suomalaisille erityisesti tunteen siitä miten asioita tehdään Mejiro Gymin tyylillä ja ymmärrystä siitä miksi silloin saadaan suorituksille oikea ajoitus ja etäisyys. Nimenomaan etäisyyden hallinta korostuikin Andren opetuksessa läpi koko leirin.

Tärkeimpänä erona suomalaispotkunyrkkeilijöiden ja Mejiro Gymin ottelijoiden välillä piti sitä että Mejiro Gymillä lähes kaikki pariharjoitukset tehdään siten että hyökkääjä tekee tekniikkansa kohti vastustajan päätä tämän torjuessa ne sen sijaan että lyötäisiin pistehanskatyyliin pidettyihin hanskoihin. Andren mielestä kohti lyöminen on selvästi parempi tapa oppia oikeaa etäisyyttä ja ajoitusta ja siinä molemmat pääsevät harjoittelemaan koko ajan.

Lisäksi Andren mielestä katse tulisi aina kohdistaa vastustajan kasvoihin. Ei missään nimessä jalkoihin, jolloin vastustajan käsiä ei näe. Ei myöskään rintaan, koska tällöin ei voi havainnoida vastustajan kasvoja ja lisäksi yläviistosta tulevat hyökkäykset kuten yliolankoukut voivat jäädä havaitsematta.

Mestarilla oli myös useita vinkkejä harjoitteluun. Aloittelijoita ja keskitason harrastajia hän kehotti keskittymään harjoittelussaan erityisesti tekniikoiden tekemiseen oikealta etäisyydeltä, koska ilman sitä ei voi osua tai ainakaan saada tehoa tekniikkaan. Lisäksi harrastajien kannattaa kiinnittää huomiota tasapainoon ennen tekniikkaa, sen aikana sekä jälkeen.

Harjoittelussa yleensä kannattaa ehdottomasti keskittyä opetukseen sen sijaan että juttelee treenikaverin kanssa. Tämä vie keskittymisen pois asiasta ja heikentää oppimista.

Suomalaisottelijoilta Andre toivoisi enemmän rentoutta suorituksiin. Lisäksi hengityksessä oli monilla puutteita ja pahimmillaan kokonaisia monen tekniikan kombinaatioita tehtiin suu kiinni hengittämättä ja posket pullistellen. Suomalaisten treeniasenteeseen ja spirittiin Andre oli erittäin tyytyväinen.


Potkunyrkkeilyliiton leiritoiminta jatkuu vilkkaana ja seuraavana suurleirinä on luvassa itsenäisyyspäiväviikonloppuna GB Gymillä pidettävä syysleiri, jonka ohjaa Leif Stenius.