Leif Stenius ohjasi syysleirin

14.12.2015

Lepa opettaa lyönnin torjuntaa
Lepa opettaa lyönnin torjuntaa
Lepa potkaisee
Lepa potkaisee
Lepa opettaa väistöä
Lepa opettaa väistöä
Sandra Roos harjoittelee
Sandra Roos harjoittelee
Yleisnäkymää treeneistä
Yleisnäkymää treeneistä
Polvipotkun harjoittelua
Polvipotkun harjoittelua

Potkunyrkkeilyliiton syysleirin itsenäisyyspäiväviikonloppuna ohjasi GB Gymin salilla oululainen Kickboxing Teamin päävalmentaja Leif ”Lepa” Stenius.

Steniuksen valmennettavat ovat viime vuosina tulleet tunnetuiksi monipuolisuudellaan poikkeavasta ottelutyylistään ja käyttämistään erikoistekniikoista ja nämä olikin valittu leirin aiheeksi.

Lauantain harjoituksissa käytiin läpi mm. alapotkuhämäyksen kautta tehtävää hyppylyöntiä ja vaihtoaskelella tapahtuvaa potkua, joka vaihdetaankin lyönniksi. Kohokoukku puolenvaihdon jälkeen tuli myös tutuksi.

Sunnuntain ohjelmassa olivat erilaiset puolenvaihdot ja niiden jälkeiset hyökkäykset esimerkiksi polvipotkulla päähän. Lopuksi käytiin läpi tämän vuoden SM-kisoissa useampaan kertaan nähty kiertolyönti, jota jatkettiin kiertopotkulla vartaloon.

Erikoistekniikoita ei kuitenkaan harjoiteltu pelkästään paikaltaan vaan ne yhdistettiin usein vastustajan imuttamiseen liikkeellä takaviistoon, jota seurasi nopea suunnanvaihdos. Tämä teema toistuikin läpi koko leirin.

- Leiriltä jäi mieleen kaverin liikkuttaminen haluamaansa suuntaan ja monta hyvää erikositekniikkaa, kertoi leiriä emännöinyt GB Gymin potkunyrkkeilyvalmentaja Sandra Roos.

Leirille saapui yhteensä yli 40 harrastajaa, pääasiassa pääkaupunkiseudulta mutta myös Porista, Nokialta, Raaseporista, Hämeenlinnasta ja Oulusta. Mukana oli useita kansallisen ja kansainvälisen tason kilpailijoita sekä myös maajoukkueessa esiintyneitä urheilijoita.

Seuraavaksi Potkunyrkkeilyliitto tarjoaa talvileirin 30.-31.1.2016 Espoossa. Ohjaajaksi saapuu legendaarinen Lucien Carbin Hollannista.