Naisten leiri iskettiin viikonloppuna Vantaalla

Vantaan Kamppailukeskuksella viikonloppuna järjestetty naisten leiri kokosi jälleen reilut parikymmentä potkunyrkkeilyn harrastajaa hakemaan oppia liiton mustavöisiltä arvokisamitalisteilta.

Harrastajia oli seitsemästä eri seurasta, mukaan lukien kaksi SM-kilpailuihin valmistautuvaa ottelijaa. Heille leiri toimi kilpailuihin valmistavana viimeistelyharjoituksena. Osallistujia oli Vantaan Kampailukeskuksen lisäksi Espoon Kehähaista, Jyväskylän Jigotaista, Kuopio Fighter Clubilta, Turun Kontaktikarateseurasta, Olan Kamppailijoista ja Ringsidegymiltä.

Leiri piti sisällään neljät harjoitukset. Harjoituksissa keskityttiin ottelutekniikan ja -taktiikan lisäksi huolelliseen alkulämmittelyyn ja kehonhuoltoon, sekä psyykkisen vahvuuden tukemiseen. Leirin ohjanneet Camilla Marjamäki ja Anne Katas olivat rakentaneet harjoitukset siten, että leiriviikonloppu tuki kokonaisvaltaisesti urheilijan hyvinvointia. Ohjaajat saivatkin runsaasti kiitosta taitavasti rakennetusta kokonaisuudesta.

Yleistä
Suomen Potkunyrkkeilyliitto

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, niitä käytetään sivuston toiminnan kannalta olennaisiin toiminteisiin. Välttämättömiä evästeitä käytetään mm. kirjautumisen ja ilmoittautumisen hallintaan ja käyttäjän kielivalinnan tallettamiseen.

Ei-välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää Google Analyticsia sivuston käytön tilastointiin ja seurantaan. Google Analyticsin tietoja käytetään sivuston ja sen palveluiden kehittämiseen. Google Analyticsin tietoja ei yhdistetä yksittäiseen käyttäjään.