Kilpailuopasta on päivitetty

Suomen Potkunyrkkeilyliiton hallitus on tarkentanut muun muassa vakuutuksia, seuravaihtoja ja tuomarikoulutuksia käsitteleviä kohtia.

Suomen Potkunyrkkeilyliiton hallitus on 30.1.2022 kokouksessaan päättänyt päivityksistä liiton kilpailuoppaaseen.

Lukuun 3 on täsmennetty, että muun kuin liiton kautta hankitun kilpailutilanteet kattavan vakuutuksen osalta tulee esittää tosite, jossa lukee yksiselitteisesti, että vakuutus kattaa kilpailemisen potkunyrkkeilyssä.

Lukuun 4 on täsmennetty, että noviisiotteluun ilmoittautumisen otteluiden ylämäärässä tarkoitetaan nimenomaan kehälajien potkunyrkkeilyotteluita.

Lukuun 6 on täsmennetty, että kansallisten kilpailujen ilmoittautumisissa pitää ilmoittaa kaikki ottelukokemus kamppailulajeissa.

Lukuun 10 on täsmennetty, että arvostelutuomarikoulutuksiin voivat osallistua kaikki 15 vuotta täyttäneet henkilöt. Alle 18-vuotiaat arvostelutuomarit voivat tuomaroida junioriotteluita, mutta eivät kuitenkaan SM-kilpailuissa.

Lukuun 14 on täsmennetty menettelyä seuravaihdoksissa. Ottelija voi yhden lisenssikauden aikana edustaa potkunyrkkeilyssä edelleen lähtökohtaisesti vain yhtä seuraa. Ottelija voi edustaa yhden kauden aikana vain liiton jäsenseuraa, jonka nimissä lisenssi on hankittu ellei urheilijan luovuttava seura erikseen kirjallisesti ilmoita liitolle puoltavansa seurasiirtoa.

Lukuun 16 on täsmennetty muiden ammattilaisliittojen kuin WAKO-PRO otteluihin luvan hakemisen menettelytapaa. Niiden osalta liiton hallitukselle osoitettu vapaamuotoinen hakemus tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen . Lisäksi Suomen Potkunyrkkeilyliiton jäsenseurojen tulee ilmoittaa liiton hallitukselle urheilijoidensa kansainvälisten ottelujen tulokset viiveettä sähköpostitse osoitteeseen , kuitenkin viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Päivitetty kilpailuopas löytyy materiaalipankista.