Potkunyrkkeily tuli Sandran elämään, jos en nyt vahingossa, niin hieman yllättäen kuitenkin. Elettiin vuotta 2004. Hiljattain Helsinkiin muuttanut Sandra lueskeli metrossa istuessaan silloista Metro-lehteä ja silmiin otti ilmoitus GB Gymin potkunyrkkeilyn alkeiskurssista.
– Menin katsomaan lajinäytöstä, ja sille tielle jäin, hän muistelee.
Jo alle parin vuoden päästä Sandra veti seuran kuntopotkunyrkkeilyä. Kun silloinen potkunyrkkeilyn lajivastaava vuonna 2006 ilmoitti jättävänsä tehtävän, tarttui Sandra pyynnöstä puikkoihin.
– Nyt kun jälkikäteen miettii, niin olin kyllä vielä tosi raakile.
Osaaminen ja sitä kautta vastuu kasvoi vauhdilla. Nyt Sandra on seuran hallituksen puheenjohtaja ja potkunyrkkeilyn lajivastaava. Hän vastuullaan on myös kilparyhmä.
– Meillä on tosi hyvä porukka tekemässä valmennusta, joten yksin en missään nimessä ole, hän kiittelee.
Vahvuutena ihmisläheisyys
Omana vahvuutenaan valmentajana Sandra näkee ihmisläheisyyden. Hän toteaa, että valmennuksessa, ja etenkin huippu-urheilussa on tietyt lajinalaisuudet ja rytmitykset, jotka on hallittava voidakseen mahdollistaa urheilijalle menestyksen.
– Itse haluan tämän lisäksi hakea jokaiselle henkilökohtaisesti sopivinta tapaa menestyä.
Haasteita valmennukseen tuo etenkin se, että vaativa päivätyö automyyjänä vie ison siivun arjesta, ja seuran hallinnolliset asiat vaativat oman osansa. Kaiken yhteen sovittaminen vaatii venymistä ja organisointia, mutta vastavuoroisesti se myös antaa paljon.
– Tunnen aina onnea, kun ottelija pystyy ylittämään itsensä tai saavuttamaan jotain sellaista, mihin hänen omakin uskonsa on voinut horjua. Ei onnistumisen tunteeseen tarvita aina otteluvoittoa, hän painottaa.
Ikimuistoisia hetkiä on vuosien aikana ehtinyt kertyä kasapäin. Niille jokaiselle on oma paikka mielen sopukoissa, mutta kaksi hetkeä nousee ylitse muiden. Toinen oli se, kun Sandran valmennettava Noora al-Saffu voitti ensimmäisen nuorten EM-kullan.
– Minulla nousee yhä kyyneleet silmiin, kun muistelen sitä hetkeä, kun Noora on palkintopallilla ja Maamme-laulu soi.
Yhdessä kasvamista
Tilanne antoi uskoa siihen, että yhdessä oli tehty oikeita asioita ja kaikki panostukset ja uhraukset ovat olleet sen arvoisia.
-Olen vielä tietyllä tavalla nuori valmentaja ja pikkuhiljaa kasvanut valmennukseen. Minun ja Nooran matka ollut yhteinen kasvun polku; toinen on kasvanut ottelijana ja toinen valmentajana.
Toinen ikimuistoinen hetki oli se, kun Noora ennen erästä otteluaan alkoi epäillä omia mahdollisuuksiaan. Se oli hänen kohdallaan poikkeuksellista.
– Huomasin, että Noora ei usko itseensä. Valmistelin häntä otteluun, ja kävimme edellisenä iltana tarkkaan läpi asioita, joita pitää tehdä, jotta ottelu voitetaan. Itse ottelussa ohjeistimme Saarisen Markon kanssa pitämään jalat liimattuina lattiaan ja lyömään takasin. Kaksi kertaa Noora horjahti, mutta kolmannella kerralla hän sai iskun osumaan. Siinä hetkessä vastustajan selkäranka taittui, ja loppuottelu oli Nooran dominointia. Siinä huomasi konkreettisesti oman tekemisen merkityksen. Vaikka ottelija on niin sanotusti yksin kehässä, niin yhteisellä tekemisellä sinne on päästy ja siellä pärjätään.
Kuvassa Sandra Roos valmennettaviensa Noora al-Saffun ja Shukri Haddadin kanssa.
