Kevätleirillä osallistujia peräti yhdeksästä kaupungista

Nokian Kamppailu-Urheilijat isännöi 1-2. huhtikuuta Nokialla pidettyä Suomen Potkunyrkkeilyliiton kevätleiriä.

Ohjaajana leirillä toimi Oulun Kickboxing Teamin Leif Stenius, 3.dan.

Mukana leirillä oli yhteensä 41 potkunyrkkeilijää ympäri Suomen; Nokialta, Tampereelta, Hämeenlinnasta, Porista, Vantaalta, Espoosta, Tuusulasta, Jyväskylästä sekä Järvenpäästä.

– Leiri oli erinomainen.  Leif veti tosi hyviä treenejä. Tarjolla oli sellaista toimivaa tekniikkaa, ei mitään turhan monimutkaisia asioita. Ja se oli todella hienoa, että niin monesta eri seurasta tuli porukkaa, järjestävän seuran Kimmo Ojanpää iloitsi.

Hän houkuttelee harrastajia lähtemään rohkeasti mukaan. Ei tarvitse olla huippu tai edes tähdätä sinne, kun leiristä voi saada paljon irti.
– Meilläkin on seurassa monen tasoista ja ikäistä harrastajaa, joista moni on ihan kuntomielellä lajissa mukana. Heistä useat olivat nyt leirillä ja tykkäsivät kyllä  tosi paljon. Hyvä hiki tuli, ilma oli nätti ja oli mukava nähdä vanhoja tuttuja sieltä täältä, Ojanpää pohdiskeli.

Kaksi uutta sinistä vyötä

Ensimmäisen päivän päätteeksi pidettiin kaksi sinisen vyön koetta. Ne suorittivat onnistuneesti Espoon Kehähaiden Patrik Sundgren ja Tuusulan Fighter Clubin Otso Sivén.

Onnea uusien vöiden haltijoille!