Graniitin Kevyimmissä nähtiin tasaisia sarjoja

Jigotai järjesti ensimmäiset potkunyrkkeilyn tatamikilpailut Jyväskylässä.

Päivän aikana tatamilla nähtiin 24 ottelijaa kahdeksasta eri seurata. Otteluita käytiin yhteensä 24.

Eri seurojen palaute kisoista oli positiivista ja yleinen tunnelma osoitti, että kilpailut sujuivat hyvin.
– Otteluparit ja sarjat olivat hyvin tasaisia, ja jokainen paikalle tullut pääsi ottamaan vähintään yhden ottelun, kertoo Jigotain Jussi Maula.
– Oli hienoa nähdä myös hiljattain liittoon uutena seurana tullut Unifight Club Espoo mukana kilpailuissa kahden ottelijan voimin, hän  jatkaa.

Kilpailun parhaan miesottelijan palkinnon sai NHB Iisalmen Toni Korhonen. Parhaana naisottelijana palkittiin JKB:n Ira Ulkuniemi, ja parhaan taistelijan palkinto meni  Sparta Core Fightersin Eemeli Kirjoselle.

Tovin kisaton kausi on nyt Jyväskylässä päättynyt, ja kisaorganisaatio on jälleen pystyssä ja roolitukset selkeät.
– Tulevaisuudessa näemme varmasti jälleen kilpailuja Jyväskylässä, sekä tatamilla että kehässä, Jussi Maula lupailee.

Ennen potkunyrkkeilykisoja Jigotai ry:n karatejaos piti myös omat kilpailunsa samassa tilassa.

Tulokset

KL OC M -52 kg BEG
Vahtera Christiano CCH – Kyröläinen Antti KBTB 3-0
Vahtera Christiano CCH – Pilkama Akseli TFC 3-0

KL J F -70 kg
Ulkuniemi Ira JKB – Lindgren Helmi JKB 2-1
Ulkuniemi Ira JKB – Timonen Sara JKB 1-2

KL OC M -63 kg BEG
Arrelo Ukko KBTB – Kanninen Eemeli JKB 0-3
Moilanen Niila KBTB – Frolov Maxim KBT  0-3
Frolov Maxim KBT – Kanninen Eemeli JKB  3-0

KL J M -79 kg
Holm Leevi JKB  – Tihinen Rasmus KBTB   0-3
Tihinen Rasmus KBTB  – Hämäläinen Tomas JKB 1-2

KL YC M -37 kg
Frolov Ivan KBT – Savolainen Anton TFC 0-3

KL S M -63 kg
Korhonen Toni NHBI– Eskola Eetu JKB 3-0

KL OC N -57 kg
Kyröläinen Antti KBTB – Kirjonen Eemeli SCF 0-3

KL OC M +69 kg BEG
Hanski Petter JKB – Nogoay Korpulu UFE 2-1

KL OC M -42 kg BEF
Frolov Pyotr  KBT – Spitsak Edvard UFE 3-0

LC OC M -63 kg
Kanninen Eemeli JKB – Frolov Maxim KBT  WO, voittaja Frolov

LC J M -79 kg
Hämäläinen Tomas JKB – Hanski Petter  JKB 2-1

LC J F -70
Timonen Sara JKB  – Ollikainen Henna NHBI 0-3

LC J M -79 kg
Hämäläinen Tomas JKB – Holm Leevi JKB 0-3

LC S F -60 kg
Ulkuniemi Ira JKB – Kärkkäinen Heini NHBI 0-3

LC S F -65 kg
Ollikainen Henna NHBI – Lindgren Helmi JKB 3-0

LC J M -63 kg
Eskola Eetu JKB – Korhonen Toni NHBI 0-3

LC OC F -60 kg BEG
Ulkuniemi Ira JKB – Ovaskainen Mila NHBI 3-0

PF CH M -33 kg BEG
Frolov Mikhail KBT – Kuortti Alvar SCF 3-0

KL OC M -52 KG
Pilkama Akseli TFC – Pyotr Frolov KBT 0-3