Lauantaina treenattiin vyötekniikkaa Hämeenlinnassa

Hämeenlinnassa järjestettiin viime lauantaina 28.7. liiton vyötekniikkaleiri Kushin-Kanin isännöimänä. Leirin ohjaajana toimi graduointivaliokunnan puheenjohtaja Anna-Leena Riekkola (2.dan).

Leirille kokoontui parikymmentä potkunyrkkeilijää harjoittelemaan perustekniikkaa Kushin-Kanin harjoitustila luolaan. Ensimmäisessä harjoituksessa pääpaino oli suorien lyömisessä liikkeestä ja toisessa paritekniikka sekä liikkuvuusharjoitteet.

Leirillä oli osallistujia laajalti Hämeenlinnan lähiseudulta, ja myös Espoosta ja Jyväskylästä asti. Kiitos kaikille osallistujille, vetäjälle ja järjestäneelle seuralle leiristä!

Seuraavana liiton kaikille harrastajille suunnattuna leirinä järjestetään valtakunnallinen kesäleiri 25.-26.8. Bulgarian maajoukkueen päävalmentajan Miodrag Joticin ohjaamana. Pääset leirin tapahtumaan tämän linkin kautta. Tervetuloa mukaan!

Yleistä
Suomen Potkunyrkkeilyliitto

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, niitä käytetään sivuston toiminnan kannalta olennaisiin toiminteisiin. Välttämättömiä evästeitä käytetään mm. kirjautumisen ja ilmoittautumisen hallintaan ja käyttäjän kielivalinnan tallettamiseen.

Ei-välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää Google Analyticsia sivuston käytön tilastointiin ja seurantaan. Google Analyticsin tietoja käytetään sivuston ja sen palveluiden kehittämiseen. Google Analyticsin tietoja ei yhdistetä yksittäiseen käyttäjään.