Potkunyrkkeilyn SM-kilpailuissa iskettiin mestaruuksista 18 sarjassa. Paras seura tuli Jyväskylästä.
Suomen Kamppailuopistolla Espoon Niittykummussa 21.-22.8. käydyissä potkunyrkkeilyn SM-kilpailuissa oteltiin Suomen mestaruuksista 18 eri sarjassa. Pääosa otteluista käytiin K1-säännöin. Ottelijat edustivat 21 eri seuraa. Sairastumisista tai vastustajan puuttumisesta johtuen pari seuraa jäi kilpailusta pois.
– Kisoissa nähtiin paljon vauhdikkaita otteluita. Moni ennakkosuosikki piti asemansa ja vei mestaruuden odotetusti nimiinsä, mutta yllätyksiltäkään ei vältytty, kertoo Suomen Potkunyrkkeilyliiton ja järjestävän seuran Espoon Kehähaiden puheenjohtaja Petteri Maunu.
Suomenmestaruudet jakautuivat tällä kertaa 13 eri seuran kesken. Eniten suomenmestaruuksia kahmi Jyväskylän Jigotai Kickboxing, jonka ottelijat voittivat kolme kultaa. Seura oli SM-kilpailujen menestynein seura yhteensä kuudella mitalilla.
Suomen Potkunyrkkeilyliitto onnittelee mestareita ja heidän taustajoukkojaan sekä kiittää SM-kilpailujen toteuttamiseen osallistuneita. Tulokset kuvien alla.
Järvenpään Kehäkarhujen Saju Saarelainen vei nimiinsä naisten Full Contact 56-kiloisten sarjan. NHB Iisalmen Johanna Tolonen sijoittui hopealle. Saju voitti finaalin kaikin tuomariäänin 3-0. Kuva: Espoon Kehähait.
NHB Iisalmen Mikko Hyvärinen voitti miesten Full Contactin 75-kiloisten SM-kultaa. Hopealle iski MMA Seinäjoen Dlovan Honkaniemi, joka taipui hajaäänin 2-1. Kuva: Espoon Kehähait
Jyväskylän Jigotai Kickboxing iski naisten K1 56-kiloisten kaksoisvoiton, kun kultaa saalisti Essi Honkonen ja hopealle iski Janita Immonen. Finaali kirjattiin Essin nimiin kaikin tuomariäänin 3-0. Kuva: Espoon Kehähait
MMA Kuopion Younes Hiltunen voitti A-junioreiden 57-kiloisten loppuottelussa Crestin Rasmus Jalosen. Kuva: Espoon Kehähait
MMA Kuopion Younes Hiltunen voitti A-junioreiden 57-kiloisten loppuottelussa Crestin Rasmus Jalosen. Kuva: Espoon Kehähait
NHB Iisalmen Ira Väänänen voitti Espoon Kehähaiden Cassandra Franckin tuomariäänin 3-0 naisten Full Contactin 65-kiloisten finaalissa. Kuva: Espoon Kehähait
Lahden Kamppailulajikeskuksen Mari-Leea Hankilanoja (oik.) voitti naisten K1 65-kiloisten finaalissa tuomariäänin 2-1 Combat Academy of Finlandin Elisa Tukosen. Kuva: Espoon Kehähait
Lahden Kamppailulajikeskuksen Solja-Linnea Holmlund voitti tuomariäänin 3-0 MMA Seinäjoen Nella Piston A-junioreiden yli 70-kiloisten sarjassa. Kuva: Espoon Kehähait
Lahden Kamppailulajikeskuksen Solja-Linnea Holmlund voitti tuomariäänin 3-0 MMA Seinäjoen Nella Piston A-junioreiden yli 70-kiloisten sarjassa. Kuva: Espoon Kehähait
KBT Kokkolan John Englund voitti A-junioreiden K1 63,5-kiloisten loppuottelussa kaikin tuomariäänin MMA Team 300 Juuso Renforsin. Kuva: Espoon Kehähait
KBT Kokkolan John Englund voitti A-junioreiden K1 63,5-kiloisten loppuottelussa kaikin tuomariäänin MMA Team 300 Juuso Renforsin. Kuva: Espoon Kehähait
Keravan Ahjo Training Centerin Jaakko Haanpää voitti A-junioreiden K1 71-kiloisten loppuottelussa Crestin Emae Rezaeen. Kuva: Espoon Kehähait
Keravan Ahjo Training Centerin Jaakko Haanpää voitti A-junioreiden K1 71-kiloisten loppuottelussa Crestin Emae Rezaeen. Kuva: Espoon Kehähait
Valtikka vaihtui naisten K1 52-kiloisissa, kun Jyväskylän Jigotai Kickboxingin Elsa Närhi päihitti GB Gymin Noora Al-Saffun tuomariäänin 3-0. Kuvat: Espoon Kehähait
Valtikka vaihtui naisten K1 52-kiloisissa, kun Jyväskylän Jigotai Kickboxingin Elsa Närhi päihitti GB Gymin Noora Al-Saffun tuomariäänin 3-0. Kuvat: Espoon Kehähait
Hämeenlinnan Kushin-kanin Virve Vanhakoski päihitti naisten K1 70-kiloisten loppuottelussa Jyväskylän Jigotain Elli Elorannan hajaäänin 2-1. Kuvat: Espoon Kehähait
Hämeenlinnan Kushin-kanin Virve Vanhakoski päihitti naisten K1 70-kiloisten loppuottelussa Jyväskylän Jigotain Elli Elorannan hajaäänin 2-1. Kuvat: Espoon Kehähait
Vantaan Kamppailuklubin Mirjam Hänninen voitti naisten yli 70-kiloisten loppuottelussa tuomariäänin 3-0 Combat Academy of Finlandin Jennika Vainion. Kuvat: Espoon Kehähait
Oulun Kickboxing Teamin Lauri Suomela voitti hyppypolvityrmäyksellä miesten 67-kiloisten finaalissa Tampereen MMA Team 300 Oskar Lundenin. Kuvat: Espoon Kehähait
Tampereen MMA Team 300 Elmo Peltonen voitti miesten K1 71-kiloisten loppuottelussa Turun Kontaktikarateseuran Atte Kähärin tuomariäänin 2-1. Kuvat: Espoon Kehähait
Tampereen MMA Team 300 Elmo Peltonen voitti miesten K1 71-kiloisten loppuottelussa Turun Kontaktikarateseuran Atte Kähärin tuomariäänin 2-1. Kuvat: Espoon Kehähait
Vantaan Kamppailuklubin Aleksi Holmberg voitti miesten K1 75-kiloisten loppuottelussa hajaäänin 2-1 Combat Academy of Finlandin Niko Korventauksen. Kuvat: Espoon Kehähait
Vantaan Kamppailuklubin Aleksi Holmberg voitti miesten K1 75-kiloisten loppuottelussa hajaäänin 2-1 Combat Academy of Finlandin Niko Korventauksen. Kuvat: Espoon Kehähait
Rauma Fight Clubin Mikko Tirronen voitti miesten K1 81-kiloisten loppuottelussa Jyväskylän Sportfightersin Marko Ranton kolmannen erän keskeytyksellä. Kuvat: Espoon Kehähait
Rauma Fight Clubin Mikko Tirronen voitti miesten K1 81-kiloisten loppuottelussa Jyväskylän Sportfightersin Marko Ranton kolmannen erän keskeytyksellä. Kuvat: Espoon Kehähait
Oulun Kickboxing Teamin Jonne Kahma vei miesten K1 60-kiloisten herruuden nimiinsä kukistamalla finaalissa Keravan Ahjo Training Centerin Korede Lawrencen tuomariäänin 3-0. Kuvat: Espoon Kehähait
Oulun Kickboxing Teamin Jonne Kahma vei miesten K1 60-kiloisten herruuden nimiinsä kukistamalla finaalissa Keravan Ahjo Training Centerin Korede Lawrencen tuomariäänin 3-0. Kuvat: Espoon Kehähait
Jyväskylän Jigotai Kickboxingin Katja Pöyhönen uusi naisten K1 60-kiloisten mestaruuden kukistamalla loppuottelussa pistein 2-1 Helsingin GB Gymin Oona Valkeisen. Kuvat: Espoon Kehähait
Jyväskylän Jigotai Kickboxingin Katja Pöyhönen uusi naisten K1 60-kiloisten mestaruuden kukistamalla loppuottelussa pistein 2-1 Helsingin GB Gymin Oona Valkeisen. Kuvat: Espoon Kehähait
Tulokset
Full Contact Naiset -56 kg
1. Saarelainen Saju, Järvenpään Kehäkarhut
2. Tolonen Johanna, NHB Iisalmi
Full Contact Naiset -65 kg
1. Väänänen Ira, NHB Iisalmi
2. Franck Cassandra, Espoon Kehähait
3. Mäntylä Jenna, MMA Seinäjoki
K1 Naiset -52 kg
1. Närhi Elsa, Jyväskylän Jigotai Kickboxing
2. Al-Saffu Noora, GB Gym
3. Hannus Heli, Kickboxing Team Oulu
K1 Naiset -56 kg
1. Honkonen Essi, Jyväskylän Jigotai Kickboxing
2. Immonen Janita, Jyväskylän Jigotai Kickboxing
K1 Naiset -60 kg
1. Pöyhönen Katja, Jyväskylän Jigotai Kickboxing
2. Valkeinen Oona, GB Gym
3. Hakkinen Viivi, MMA Seinäjoki
3. Holmlund Pihla-Maaria, Lahden Kamppailulajikeskus
5. Horttanainen Iida, MMA Team 300
5. Pulli Mirja, Helsingin Jujutsuklubi
K1 Naiset -65 kg
1. Hankilanoja Mari-Leea, Lahden Kamppailulajikeskus
2. Tukonen Elisa, Combat Academy Of Finland
3. Haljala Matilda, MMA Team 300
3. Teppola Phisinee, Lahden Kamppailulajikeskus
K1 Naiset -70 kg
1. Vanhakoski Virve, Kushin-Kan
2. Eloranta Elli, Jyväskylän Jigotai Kickboxing
3. Koivupuu Elisa, Kickboxing Team Oulu
K1 Naiset +70 kg
1. Hänninen Mirjam, Vantaan Kamppailuklubi
2. Vainio Jennika, Combat Academy Of Finland
3. Hämälä Petra, Kickboxing Team Oulu
3. Pukkila Anne-Emilia, MMA Seinäjoki
A-juniorit K1 naiset +70 kg 1. Holmlund Solja-Linnea, Lahden Kamppailulajikeskus
2. Pisto Nella, MMA Seinäjoki
Full Contact Miehet -63.5 kg
1. Maunu Tatu, Espoon Kehähait
Full Contact Miehet -75 Kg
1. Hyvärinen Mikko, NHB Iisalmi
2. Hankaniemi Dlovan, MMA Seinäjoki
K1 Miehet -60 kg
1. Kahma Jonne, Kickboxing Team Oulu
2. Lawrence Korede, Ahjo Training Center
3. Renfors Jesse, MMA Team 300
3. Sheikh Burhan, Crest Professional Fighting Center
5. Helkiö Aleksi, Kushin-Kan
K1 Miehet -63,5 kg
1. Juvonen Jimi, Combat Academy Of Finland
2. Lehtosaari Joni, Combat Academy Of Finland
3. Tikkanen Olli, Jyväskylän Jigotai Kickboxing
K1 Miehet -67 kg
1. Suomela Lauri, Kickboxing Team Oulu
2. Lunden Oskar, MMA Team 300
3. Kunushevci Shuajb, Crest Professional Fighting Center
K1 Miehet -71 kg
1. Peltonen Elmo, MMA Team 300
2. Kähäri Atte, Turun Kontaktikarateseura
3. Holmberg Oskari, Vantaan Kamppailuklubi
K1 Miehet -75 kg
1. Holmberg Aleksi, Vantaan Kamppailuklubi
2. Korventaus Niko, Combat Academy Of Finland
K1 Miehet -81 kg
1. Tirronen Mikko, Rauma Fight Club
2. Ranto Marko, Sportfighters Jyväskylä
3. Pöyhtäri Roope, Nokian Kamppailu-Urheilijat
A-juniorit K1 miehet -63,5 kg
1. Englund John, KBT Kokkola
2. Renfors Juuso, MMA Team 300
3. Lönnström Felipe, Lahti Kickboxing Club
A-juniorit K1 miehet -71 kg
1. Haanpää Jaakko, Ahjo Training Center
2. Rezaee Emad, Crest Professional Fighting Center
Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, niitä käytetään sivuston toiminnan kannalta olennaisiin toiminteisiin. Välttämättömiä evästeitä käytetään mm. kirjautumisen ja ilmoittautumisen hallintaan ja käyttäjän kielivalinnan tallettamiseen.
Ei-välttämättömät evästeet
Sivusto käyttää Google Analyticsia sivuston käytön tilastointiin ja seurantaan. Google Analyticsin tietoja käytetään sivuston ja sen palveluiden kehittämiseen. Google Analyticsin tietoja ei yhdistetä yksittäiseen käyttäjään.